Me nousemme kävelemään kaikki, mutta tuntuu aivan uskomattoman oudolta tuo, kun niemen kärki aina pysyy kohdallamme, vaikka me jokainen astumme rivakasti ja taukoamatta eteen päin. Ystäväni ei tahdo käsittää tuota lainkaan, mutta viimein saamme hänellekin selväksi vauhtimme vastaiseen suuntaan olevan saman, jolla merivirta vie jäätä toisaanne.
"Siis tässä on vieläkin pelastuksen toivo", sanoo hän Tildalle, "vaikka minä jo luulin saavani kuolla teidän kauniissa seurassanne. Ja mielelläni olisin kuollutkin."
Tyttö joko ei ymmärrä tahi ei ole ymmärtävinään tuota paksua kohteliaisuutta. Hän naurahtaa vain ja lisää sitte vakavasti: "te olette merkitty, herra."
"Miten merkitty; ja mihin?"
"Se, joka laskee leikkiä kuoleman kanssa, on aina kuolemalle merkitty", päättää tyttö.
Mattikin pudistelee tyytymättömänä päätään. Hänkin näyttää yhtyvän Tildan uskoon. — Sillä välin on alkanut luoksemme kerääntyä jäältä muitakin ihmisiä. Ystäväni on kuitenkin jotenkuten jäänyt meistä toisista jonkun sylen jälelle, kun yht'äkkiä kuuluu huuto: "lautta jakaantuu! Kiiruhtakaa! Se särkyy!"
Se vaikuttaa meihin kuin sähkökipinä. Kaikki hyppäämme eteenpäin kuin kuoleman ajamina, ajattelematta yhtään toisiamme. Kuuluu roisketta ja sihinää. Pitkä, soikea jääjoukko on eronnut meidän suuresta lautastamme ja lähtee kiivaasti kulkemaan.
"Yksi mies jäi, yksi mies jäi!" huutaa joku joukosta.
Käännyn silmäämään taakseni ja huomaan ystäväni jo etäällä meistä. Kaikki mustenee silmissäni, mutta kuitenkin kuulen, kuinka Matti huutaa: "pysytteleikää keskellä, jos lautta on pieni! Muutoin — Jumala armahtakoon sielu parkaanne!"
Ei kuulu vastausta, mutta yht'äkkiä alkaa taas takaamme kuulua jysähdyksiä ja räiskettä. Varmaankin on ystäväni lautta tavannut niin suuren kiven, jota se ei jaksa mukaansa temmata. Minua pudistuttaa, mutta en voi kääntää silmiäni pois lautasta, jolla ystäväni kulkee tuntematonta kohtaloansa kohden.