Keskeyttämisestä suuttuneena heitälsin minä tuntehikkaan kirjani pöydälle. Käännyin sitte Kaaperiin päin, jonka hyvin tunsin äänestä, vaikka se ei soinutkaan "armahalta kuin Euterpen ääni Olympissa".
"Hyvää iltaa! Mitäs Kaaperi näin myöhään on liikkeellä?" tiedustin minä.
"Hm! näin maisterin huoneessa vielä tulta, niin —"
"Tulta! Kuka hullu keskellä kesäsydäntä tulta polttaisi", sanoin minä kummastuneena tuosta valheesta ja vieläkin äreänä lukemiseni keskeyttämisestä.
Kaaperi joutui hämille eikä osannut vastata mitään, seisoi vain oven suussa lakkiansa pyöritellen. Minä arvelin hänen tulleen luokseni, että saisi hampaihinsa jonkun sikarin, joista hän piti hyvin paljo.
Sen vuoksi avasinkin koteloni, tarjosin hänelle tupakan ja pyysin istumaan. Hän istahti, purasi poikki sikarin hienomman pään ja syläistä töpsäytti sen vuoteelleni. Minä pudistin sikarimurusen peitteeltä lattialle. Tyynesti katseli Kaaperi sitä ja äänettömyyden yhä kestäessä vetäsi pari paksua haikua. Hän näytti ihmeen syvämietteiseltä eikä puhunut mitään.
Minulla ei myöskään ollut halua keskustelun jatkamiseen, jonka tähden aloin pitkittää lukemistani: "— ei Juno norjine vartaloineen eikä Terpsikore runollisen rytmillisine liikkeineen —"
"Maisterilla on aina niin hyvämakuisia sikaria; taitavat olla oikeita mahorkkasikaria?" keskeytti Kaaperi taas lukemistani. Sitte hän käänsi sikarin pitkin päin ja nuolasi sitä, ikäänkuin paremmin makua tunteakseen.
"Kyllähän niissä voimaa on, vaan on niillä hintaakin; kahdeksan markkaa maksavat laatikoittainkin ostaessa", sanoin minä.
"Hm, onpa hintaakin", myrähti Kaaperi, mutta näytti ajattelevan aivan toisia seikkoja.