Kuultuansa markkinoista mainittavan, kääntyi eräs siihen asti miehiin melkein selin akkunan poskessa istunut matkustaja heihin päin, pani pois luettavanaan olleen sanomalehden ja sanoi: "jopa on miehillä asia, kun pyytävät markkinoita! Parasta olisi, kun kääntyisitte ajoissa takaisin moiselta retkeltä, sillä mitä on hyvää niistä markkinoista tahi toripäivistä. Turmelevat vain kansaa ja kylvävät kuntaanne kirousta ja kevytmielisyyttä ja kaikellaista pahuutta. Minäkin olen menossa meidän opettajan kanssa — se on tuolla toisessa luokassa — myöskin Helsinkiin, mutta pyytämään markkinain lakkauttamista meidän pitäjästä."
"Sepä on ihmettä, kun on kerran ne kuntaansa saanut", huudahtivat miehet yhteen ääneen. Vähän mietittyään jatkoi sitten vanhempi: "meillä niistä ei ainakaan vahinkoa olisi, vaan sulaa hyötyä. Meillä, näette sen, saadaan toisinaan hyvinkin runsaasti merestä kaloja."
"Eivätkös kalat sitte käy muutoin kaupaksi kuin markkinoilla?"
"Kyllähän ne aina kaupaksikin käyvät, mutta niissä on niin paljo sekä kulettelemista että kaupitsemista, varsinkin kesäiseen aikaan. Siinä menee hukkaan monta monituista kaunista kesäpäivää, mutta kun saataisiin markkinat, niin ei muuta kuin veisi sinne ja sillä hyvä."
"Vai on teillä merenrantalaisilla niin niukalta aikaa tahi niin paljo kotitöitä, arvattavasti peltotöitä ja muuta maanviljelystä, että ei kukaan joutaisi saalista kauppaamaan? Silloin olisi parasta perustaa suuri vientiyhdistys, joka ajaisi kaikkien asiaa", arveli akkunan poskessa istuja.
"Onhan tuota toki aikaa, jos ei muuta", selitti nuorempi mies. "Onhan tuota toki aikaa, Jumalan kiitos! Eikä meiltä maanviljelykseen aikaa tärväänny, kun ei saarissa ole peltoa muuta kuin palanen perunamaata; kenellä sattuu sitäkään olemaan, kenellä ei ole ensinkään. Eikä niittyä ole juuri nimeksikään kenelläkään."
"On sitä kuitenkin mantereen rantalaisilla kumpaakin, niin peltoa kuin niittyäkin", oikasi vanhempi mies kumppaninsa puhetta.
"Onhan sitä niillä vähän", myönsi nuorempi, "mutta taitaisivat ne maanviljelykseltä joutaa nekin jos johonkin."
"Kalanpyydyksetkö ne sitte kotona ajan vievät", kysäsi vieras, "verkkojen kudonta ja nuottain valmistus?"
"Kukas hullu itse pyydyksensä tekisi", lausui nuorempi miehistä. "Niitähän saa ostaa venäläisiltä verkkoja niin hyvin kuin valmiita nuottiakin. Parilla kolmella sadalla ruplalla saa jo suuren nuotan, joka kestää joskus kolmekin vuotta — ja sen saa vielä velaksi."