"Mutta parilla sadalla markalla voisitte ehkä saada yhtä suuren, kun itse tekisitte, ja se varmaankin kestäisi viisi, kuusi vuotta, eikä sitte tarvitsisi venäläisten veloissa ja armoissa pyöriä", arveli akkunan poskessa istuja.
"Ei sitä saisi semmoista alle kolmen, neljän sadan markan", tuumaili vanhempi mies. "Mutta eiväthän ne markkinat ole pelkkää myymistä varten, vaan sieltä saa ostaakin, mitä ikinä ihminen tarvitsee."
"Eikös siellä teidän puolella sitte vielä ole maakauppiaita, jotka levittävät maakuntaan tavaran roskaa enempikin kuin ihminen tarvitsee?"
"On, onhan niitä — ainakin yksi joka kylässä", selitti nuorempi mies vuorostaan. "Suuremmissa kyläkunnissa on kaksi tai kolmekin, niin että taitaa niitä kauppiaita yhteensä olla neljättäkymmentä meidänkin kunnassa."
"Luulisipa noilta sitte olevan saatavana tavallisen ihmisen tarpeet, ehkäpä vielä tarpeetontakin."
"Kyllähän sitä on tavaraa kauppiailla kaikenmoista, mutta markkinoilta saisi kuitenkin halvemmalla ja parempaakin."
"Ei, hyvä mies, markkinoille tuoda muuta kuin mitä huonointa rojua", tiesi akkunan vieressä olija. "Kun menet meidänkin markkinoille, niin et siellä ainakaan aluksi näe muuta kuin ryssän rinkeliä ja kuorma kuormansa, pöytä pöytänsä perästä on täynnä Viipurin rinkeliä. Oikeita Viipurin rinkeliä kuuluvat ne kaikki olevan, vaikka ovat tehtyjä mikä missäkin mökissä, enimmät kuitenkin Lappeenrannan puolella. Kahvin, siirappiveden eli venäläisen piittinän ja kaikennimisten namusten kauppiaista ei myöskään ole puutetta, sillä niillä ovat ainakin puolet myymäpaikat hallussaan. Mustilaisia, posetiivin vinguttajia, kellonvaihtajia, limonaadin myyjiä on myös niin kosolta, että ei tahdo päästä liikkumaankaan. Viinan ja hokmannin haju on selvän ihmisen ihan tikehdyttää. Kun pääsee varsinaisten myyntikojujen luo, niin on siellä läkkipilliä, käsipeliä, kirjavia nappia, rintaneuloja, messinkisormuksia, kretonkiriepuja, jos jonkin karvaisia, muun melkein mitättömän vaatetavaran seassa. Mutta naiset ja lapset häärivät ahkerasti noiden kojujen edessä. Varsinkin tattarilaisten tavarain kimpussa häärää ostajia yhtä myötään melkein yhtä paljo kuin hoijakan ja muiden tyhjillä ilveillä rahan narraajain ympärilläkin. Markkinoilla menettää turhaan rahansa sekin, joka muutoin niitä säästää. Sen näkee etenkin iltapäivällä, jolloin ovat hengen vaarassa nekin tuhannet tyhjäntoimittajat, etenkin naiset, jotka ovat sinne saapuneet ainoastaan itseänsä näyttämään, sillä silloin jo hierovat tappelua kaikkien kanssa tavallisissa oloissa siivotkin miehet. Lapset kuulevat ja oppivat siellä villin elämää mitä karkeimpia kirouksia ja naisten siveyden tunto tylsistyy, mutta sinne palaa kuitenkin kaikkien mieli. Jolleivät palvelijat ja nuoret taas sinne pääse, niin pitävät itseään pahemmin orjuutettuina kuin Siperian vangit."
"On kaiketi sieltä toki saatavana kaikellaista maanmiehenkin tavarata ja tekeleitä", tuumaili vanhempi öljytakkisista.
"On nimeksi", myönsi mies. "Viljaa ei tosin ole tavallisesti minkään nimistä, paitsi metsässä, salakapakoitsijoilla, viinaksi muutettuna. Kuului kuitenkin olleen viime markkinoillakin kaksi tuohikonttia, kokonainen kuorma kaalinpäitä, säkillinen sipulia, kapallinen papuja, saman verran herneitä ja kymmenkunta kiloa maatiaisvoita, jos ei vielä maamiehen tavaroiksi täytyne lukea Kauppilan ruotimuorin muutamia vispilöitä ja Nevalan ukon kahta puupyttyä ja kuutta puulusikkaa, jotka kaikki tohtorin rouva oli ostanut paremmin säälistä kuin tositarpeesta."
"Ehkäpä ne teidän markkinat ovatkin niitä niin sanottuja eläinmarkkinoita", mutisi nuorempi markkinain puuhaajista.