"Kertokaahan kuitenkin", keskeytin minä.
"Nimismies tuli eräänä aamuna meille, ja kun minä olin vannotettu varalautamies, pyysi hän minua matkaansa ryöstölle. Minä kuuliaisena esivallan käskylle, niinkuin sanakin käskee, tottelin ja lähdin. Toimet toimitettiin, lehmät kirjotettiin ja me patikoimaan kotiin. — Tunsittekos te Mikko-venäläisen?"
"En muistaakseni."
"Vai ette häntäkään tuntenut, sepä kummallista ja hän oli rehellisin laukkuryssä, jonka milloinkaan olen nähnyt. Hän oli ihan niinkuin me muutkin kristityt ihmiset. Kerran löysi hän myllärin Annan esiliinan ja ihan niinkuin rehellinen ihminen toi sen takaisin ilman löytäjäisittä. Niin semmoinen mies se oli Mikko-venäläinen; ja kova onnensa satuttaa hänet reppuineen tiellä meitä vastaan.
"Nimismies kävi heti Mikon kimppuun. Mikko vakuutteli: 'mie olen ihon keyhä miesi, ei miull' ole mitään omaani, repunki lainasin Akonlahen Oleksilta, Nykäseltä, siltä ukon pojalta, tunnethan sie herra nimismies sen. Tavarat ovat Miihkalin, Simanaine Miihkalin Lytänniemeltä; ei ole minun omiani, Miihkalin ovat Jumaliste! — mie olen itshe perin keyhä, ihon olen kerjäläinen.'
"'Sitä helpommin voit tavarat kruunun kouriin jättää'. tokasi nimismies vastineeksi.
"'En malta, pyhä veli vallasmanni, en malta tavaroita jätteäh. A kotih tultua pannalla peätä puristetah, tutkitah a mihin panit suntsan i reämän? A millä maksan Miihkalin reämän?'
"Heillä kuuluu näet olevan tapana vitsapannalla puristaa velallisen päätä, jos se ei jaksa maksaa", selitti Koskelan ukko ja maistoi tuota "oikeata rännin tekoa".
"Nimismies tempasi säälimättä laukun venäläisen hartioilta ja aikoi lähteä tiehensä. Mikko pikitti perässä kaikin tavoin rukoillen reppuansa takaisin. — 'Annan mie siima pyhä veli vallasmanni kymmenen rupiloa, kunj suntsani poisi antanet — annan Jumaliste, vaikka peräte keyhä olen, ylen keyhä', vaikeroi Mikko tuskissaan. Piloillaan se sitä teki, se veitikka, ihan koiruuksillaan, kuuluu näet olevan rikas mies, oikea pohatta, mutta se oli vain olevinansa köyhä.
"Koko ajan seisoin minä äimistyneenä ja tietämättä mitä tehdä. Paha oli ruveta esivaltaan käsiksi, paha antaa noin julki vääryydenkin tapahtua. Minä muistelin, muistelin muistelemistani, mitä sana tässä kohden käskisi tekemään. Viimein joksahti mieleeni: enempi on kuultava Jumalaa kuin ihmisiä, niinkuin sanotaan Moseksen laissa eli jossain profeetassa. Omatunto on Jumalan ääni, ajattelin minä ja astuin nimismiehen eteen.