"Parasta se onkin. Minusta oli koko merille lähtönne mustalaispojan kepponen ja sitä isännekin ajatteli, vaikk'ei sanonut. Mitä se on lähteä jäniksen passilla koulusta. Jos minun poikani sen tempun tekisi, niin panisinpa hänen pöksyillensä että paukkaisi. Kyllä tekin olisitte sietänyt aika saunan, mutta nyt kun taas olette päässyt älyynne, ei siitä enää ole puhettakaan ja kaikki on taas hyvin. Niin, nyt voipi kuka kunniallinen mies hyvänsä kävellä rinnallanne, eikä kukaan uskalla teitä konnaksi sanoa. — Suoraan sanoen: yleiseen pidetään teistä enemmän kuin oppineesta veljestänne, vaikka hän tahtoo olla suuna päänä joka paikassa. Teissä on, näette sen, enemmän ryhtiä kuin tohtorissa ja ryhdistä minä pidän. Hohoi! olipa sitä ennen itsessänikin, mutta nyt jo alkaa vanhuttaa."
Minä kuuntelin yhtä hiljaa sekä hänen kiitostaan että moitettaan. Kun en virkkanut mitään, piti hän taas lasin kanssa pikku ilveilyksen ja viidennen "ah'in" perästä jatkoi:
"Ryhtiä siinä tarvittiin, siinäkin painimisessa nimismiehen kanssa — lienettehän sen jutun kuullut; vai ette, sepä paha. Se minusta luullakseni kirkon kuudennuksen teki. Olisin siihen arvoon toki muutoinkin tainnut päästä — minunkaan pääni ei näet tuohesta ole — mutta kyllä se painiminenkin auttoi. Saattaa kyllä olla maailmassa terävämpipäisiäkin, vaan rehellisempää miestä ei ole koko tässä läänissä, sen tiedän ihan varmaan, vaikka itsekin sanon. Vaan olkoon minusta nähden parempipäisiä, se kun ei minua liikuta, mutta ennen heidän nimensä maailmasta haihtuu kuin minun. Minulla on seitsemän poikaa ja kolme tytärtä, aivan kuin vanhalla Jobilla, hihihii!
"Minä olen hiukan, niinkuin kuulette, katsellut raamattuakin, vaikka kohta en sitä aloillaan ole lukenut, niinkuin Ämmälän Taavetti. Soma mies se Taavetti, päiväkaudet hän höröttää: 'O kuinka ihanat sun asuinsijas ovat' ja pirtin nurkat vaan läntistyvät läntistymistään, uunin piippu kallistuu kallistumistaan ja Taavetin pää tekee sille seuraa, hihihii!
"Kerrotaanpa myös, että Taavetin kaapin nurkissa kummittelee, siellä sanotaan nähtävän mustia olennoita, jotka ovat hyvin viinapullon näköisiä ja ne tietysti tulevat sinne itsekseen, sillä Taavetti sanoo: 'pois se minusta, että sillä synnin myrkyllä suuni pilaisin.' No, no en minä tiedä onko noissa puheissa pikkuistakaan perää; paljonhan maailma tyhjääkin puhuu, 'vaan ei siinä savua, kuss' ei tulta', sanoivat vanhat.
"Omastakin silmänäöstäni saatan sen sanoa, että toisinaan tirtattaa Taavetin kieli paljoa sukkelammin kuin minun, ja kapea on joskus kruunun sarka hänenkin koivilleen. Uskovaiset haukkuvat minua juomariksi ja kukatiesi heillä siihen on hieman niinkuin syytäkin, mut sen minä sanon julkisesti, että perheeni olen tähän asti leivässä pitänyt, vaikka kirves oli kädessäni, kun Koskelaan tulin. Hongan oksaan siinä konttini pistin, enkä isäni peruja ole syönyt enkä juonut, vaikka eivät nyt lapsenikaan tuota tarkoilleen tunne.
"'Mies syö, mies saa, miestä auttaa Jumala', sanoivat vanhat, ja onpa Hän minuakin auttanut, sitä en kiellä konsaan, sillä 'mitä miehen toimesta, jos ei Herra anna siunaustaan'. Joll'ei tuota vapisuttajaa olisi tullut, tuskin olisin vielä viinan maussakaan, vaan siihen yhtyy aina sellainen pirullinen kulkunpolte, ett'ei sitä usko muut kuin itse kokenut. Siihen asti ja aina ennenkin olin minä varova viinan kanssa, vaan nyt se toisinaan tahtoo voiton viedä, mutta oikein nahkajuoppo en kuitenkaan ole."
Siinä kynsäsi Koskelan ukko nenäänsä, niinkuin hänellä oli tapana, jos hän hämmästyi tai sanoi jotakin, joka ei täydellisesti pitänyt yhtä hänen omantuntonsa kanssa.
Minä kysäsin: "kuinka se oli se painiminen nimismiehen kanssa?"
"Ettekö sitä ole kuullut — vai ette, sepä paha. No olihan se sukkelata sylipainia sekin, en nyt enää semmoiseen leikkiin kykenisi, miestä ja miehen voimia siihen tarvitaan. Se se luullakseni minusta kirkon kuudennuksenkin teki. No. ei siinä sentään mitään erinomaista ollut."