Muori ei luultavasti tuntenut minua, koska ei edes tervehtinyt, eikä hän muutoinkaan tulostamme ollut millänsäkään ennen kuin ukko kuiskasi hänelle jotakin korvaan. Silloin meni muija ulos ja hetkisen kuluttua palasi hän pullon ja kahden ryyppylasin kanssa, joista toisen kanta oli poikki. Sen otti ukko kohteliaasti itselleen ja ehkä siitäkin syystä, jotta saisi aina juoda pohjaan.
"Muori pyytää tarjota meille kirkkoryypyn, suvaitsetteko", lausui kirkon kuudennus.
"Eihän tuo pahaakaan tee."
"Ei tämä aine tee pahaa, vaikkei niitä kaikkia viinojakaan voi juoda, mutta tämä onkin oikeata rännin tekoa. Näettehän siinä on oikea kaupungin korkkikin; — ennen tuommoinen korkki maksoi Pietarissa kopeekan. Paljokohan ne nyt maksanee?"
Minä en sanonut tuota tietäväni.
Ukko maistoi tuota haisevaa sikunavettä ja sitä tehdessään seurasi tarkasti edellä kertomiani temppuja. — Ryypyn tyhjettyä kääntyi keskustelu äkkiä toiselle tolalle.
"Vai rupeatte te nyt metsäherraksi, insinööriksi; siishän teistäkin tuli mies, mutta sitä ei, lempo soi, kukaan olisi uskonut."
Tapa, jolla tuo lausuttiin, osoitti puhujan ei laisinkaan tahtovan satuttaa arkaan paikkaan. Hän puhui ajatuksensa suoraan ja kukapas siitä voisi närkästyä.
"Mut teidän pitää siis luopua tuosta katteinin virasta, eikö niin?"
"Tietysti."