"'Aion, koska muu ei näy auttavan.'
"Kovasti kiskoi nimismies reppua puoleensa, mutta vielä kovemmin vedin sitä minä. Viimein sainkin sen irti ja viskasin venäläiselle. 'Pötki nyt tiehesi', sanoin minä Mikolle, 'kyllä minä tätä nyt vähän aikaa hoitelen, ett'ei hän perässäsi pääse.'
"Mikko kiitti kauppojansa ja juoksi metsään piiloon, jossa arvatenkin nauroi partaansa koko jutulle. — Sillä aikaa painiskelin minä nimismiehen kanssa, eikä se ollutkaan mitään lasten leikkiä. Nimismies ei ollut mikään tuulen löyhäys, vaan mies sen piti olla, joka allansa hänet sai pysymään.
"Kun vihdoin arvelin Mikon olevan jo tarpeeksi kaukana, päästin nimismiehen irti. Hän uhkaili minua oikeudenkäymisillä ja minkä milläkin, mutta minä olen mies, joka en yhtä rukkasen räpsähdystä säikähdä, enkä ollut millänikään. Nimismies koetti lakipykälillä näyttää toteen minun nyt rikkoneen lakia. Minä taas koetin näyttää toteen tehneeni oikein, ja omantuntoni mukaan minä varsinkin tein, olipahan sitten oikein tahi väärin. Pitkin matkaa me koettelimme sanoilla solmita toisiamme. Kun minä kysyin: miksi sitä kutsutaan, jos joku rauhalliselta matkamieheltä, joka ei mitään pahaa ole tehnyt, ryöstää hänen tavaransa ja elatuksensa, niin myönsi hän sen olevan ryöväystä, vaan kuitenkin piti lain tässä olevan hänen puolellansa ja sakottavan minua. Silloin sanoa pöläytin minä: näyttäkääpäs toteen, että minä teiltä laukun ryöstin; vai luuletteko venäläisen vannovan minua vastaan? Se auttoi, ja herran suu oli lukossa. Hän luuli, ett'en minä oikeudessa olisi totta puhunut, jos sinne olisi menty — sellaisia narreja ne herrat ovat — kuka oikeutta tohtisi valehdella?
"Mattilan vaari-vainajan kerrotaan ennen muinoin oikeudessa valehdelleen, eikä muuta tarvittu — poksis oli vain kerran pannut uunin piipussa ja sieltä syöksähti oikeustupaan itse vanha mies, paholainen, näette sen. Mustan kissan hahmossa se oli tullut. Ei kukaan nähnyt mihin kissa joutui, mutta Mattilan vaari ei siitä hetkestä lähtien puhunut yhtään järjellistä sanaa; musta oli vienyt hänen sieluparkansa. Semmoista se on laskea lipparia oikeustuvassa.
"Nimismies ei kyllä vetänyt minua oikeuteen eikä muuanne, vaan lakipykälillään sai hän kuitenkin rintani hieman rauhattomaksi. Minä lähdin sen vuoksi pastorin puheille. Hänelle kerroin juurta jaksaen koko asian. Pastori piti koko juttua hyvin vähäpätöisenä, eikä virkkanut mitään puoleen eikä toiseen. Salaisesti hän kuitenkin oli hyvillään siitä, että nimismieheltä noin, läpi suun, luiskahti lihava paisti, sillä he kuuluivat olleen keskenänsä vihoin, niinkuin jälkeenpäin sain kuulla. Muutoin olisi hän varmaankin ollut nimismiehen puolella, sillä eihän koira koiran hännälle polje ja herrat aina vetävät yhtä köyttä.
"Kuolipa sitte samaan aikaan entinen kirkon kuudennus, Väinölän vanha äijä. Heti pidettiin kirkonkokous, jossa pastori pitäjän miehille esitteli minut kuudennusmieheksi.
"'Hän, tämä Matti Koskela', puhui pastori, 'on siivo ja viinaan menemätön mies. Synkästä korvesta on hän vähitellen, niinkuin talonpojan pitääkin, omin käsin itsellensä raivannut aimolliset pellot ja niityt. Hänen talonsa on parhaassa kunnossa koko näillä kuuluvin. Opillisessakin suhteessa on hän ollut hyvänä esimerkkinä. Hänellä on hyvä käsitys ja täydet sekä sisä- että ulkoluvun merkit. Siis on hän pitäjän paras mies ja ansaitsee yleistä kunnioitusta. Senpätähden ei liene kellään vastaan sanomista, jos hänet asetamme Väinölä-vainajan sijaan kirkon kuudennuksen arvoon ja virkaan. Amen.'
"Juuri niin puhui pastori silloin kuin minä häveten ja lakkini lippua nyppien seisoin väkijoukon takana. — 'Astu esiin Matti', sanoi hän sitten, 'parhaiden miesten pitää seisoa rintimaisina, ei ne saa takapuolella pysytellä.'
"Minä astuin esiin ja olin nyt kirkon kuudennus, ja sinä kentiesi pysynkin siihen asti kuin kutsutaan tilinteolle elämäni toimista. — Kyllä se mahtoi nimismiestä harmittaa, kun sai kuulla minun semmoiseen kunniaan kohonneen, ja sitä vartenhan se pastori minut siihen virkaan panikin. Vanhaa Aatamia on näet meissä kaikissa, niin herroissa kuin talonpojissakin, ja vihamiehellensä kiusantekeminen tuntuu makealta mannalta jokaisen suusta, enkä minäkään mielelläni soisi paholaiselle pienintäkään mielihyvää. — Sillä tavoin minä pääsin kirkon kuudennukseksi, itse yhtään auttamatta, hihihii!