"Vai niin, vai niin", tuumaili Sippo. "Joutaisin tästä muutoin minäkin vierasmieheksi täksi päiväksi."
"No, jos joudat, niin heitä turkki hartioillesi ja käy rekeen. Kyllähän minä päiväpalkan maksan sinullekin."
Sippo suoriutui siitä pian rekeen. Sitte kierrettiin pitkin kylää talosta taloon, torpasta torppaan. Aamupäivällä tavattiin ihmisiä enemmän kotoa, mutta iltapuolella, sanoman levittyä lautamiehen saapumisesta kylään, oli moni mies, kuni maan alle vajonnut, eikä kukaan tiennyt mihin ne olivat joutuneet. Saarelan Simo tavattiin navetan nurkasta silppusaavin takaa; ja Oksalan Iskaa oli juuri tavannut äkkipäinen vilutaudin puuska niin, että hänen oli täytynyt kömpiä uunille, turkkien alle, suuren pärekuvon taakse lämmintä itselleen etsimään. Siellä hän oli, toisten tietämättä, nukkunut koko iltapuolisen päivän. Ja kukatiesi hän olisi nukkunut huomis-aamuun asti, jos vastustamaton yskän pohti ei olisi pahoittanut rykäisemään ja siten antanut Iskan olopaikan ilmi lautamiehelle. Joitakuita taas ei löydetty mistään, vaan täytyi pyyttäminen heittää toiseen kertaan ja lautamies lupasi tulla toiste.
Änäkäisen apen talossa olivat kuitenkin kaikki kotona. Virkatoimet tehtyä tarjottiin siellä lautamiehelle ja hänen toverilleen ruokaakin, vaikka Sippoa tietysti syötettiin tuvassa, lautamiestä kamarissa. Siinä hernerokkaa lipsiessään, huomasi Sippo naulassa aivan samallaisen vyön, kuin se, joka oli häneltä tuntemattomalla tavalla hävinnyt. Hän ei virkkanut huomiostaan mitään, mutta syötyään siirtyi hän vyön kohdalle ja alkoi nöpelöidä sen päissä olevia tupsuja.
"Aivan oikein", ajatteli Sippo. "Toisessa päässä on kolme viidettä langan päätä ja toisessa viisiviidettä ihan, niinkuin minunkin vyössäni. — Vähän mietittyään selvisi hänelle, että se juuri onkin hänen oma, kadonnut vyönsä, joka uutena ollessaan maksoi lähes neljä markkaa."
Sippo kysyi ääneen eräältä rengiltä: "kenenkäs vyö se tämä on?"
"Kenenhän lienee", vastasi puhuteltu. "Isäntä sen tässä tuonnoisella viikolla oli löytänyt tien vierestä ja korjannut talteen. Sitte sitä on tyrkytetty kaikille talossa kävijöille, mutta ei ole kukaan omaksensa tuntenut. Ja johan sitä kirkossakin kuulutettiin, mutta ei ole tullut perijätä. Oli ollut siinä paikassa vieru ja näyttänyt, kuin olisi siihen joku kuormansa kaatanut tai muuten rypenyt."
Hetken asiata arveltuaan lausui Sippo: "kyllä tämä on minun vyöni".
"No, jos on omasi, niin korjaa pois", tuumi renki.
Sippo teki työtä käskettyä. Hänen kiertäessään vyötä ympärilleen vei emäntä tuvan läpi kamariin kahvia. Ei ollut tarjottimella kuin kaksi paria kuppeja. Siis ei aiottukaan tarjota hänelle kahvia. Se sapetti hieman Sippoa, sillä toista oli ennen. Silloin miestä kamarissa kestattiin nisusilla ja muilla. Mutta silloinpa sitä tarvittiinkin vierasmiestä metsäkauppoihin.