Lehikoinen, "se hyvä ihminen", otti taas Laurin loiseksi tupaansa talven ajaksi, kun Sippo antoi hänelle talven vuokraksi puoli leiviskää voita, Niitä Laurin rukiita ja Lehikoisen voipyttyä viemään lähti sitte Sippo itse ruunallaan Lehikoisen tölliin. Siinä olikin nyt ruunalle kuormaa se, minkä suinkin nykyisessä kunnossaan vetää jaksoi, vaikka tie oli kova ja keli hyvä.
Matka, jota oli vain virstan verta, kävikin kaikin puolin onnellisesti. Oikein teki Sipon sydämelle hyvää, kun Lauri Ovaskainen ei hänelle vihaa pitänyt, vaikka Sippo olikin hänet kesken vuotta palveluksestaan eroittanut. Jos miehellä olisi ollut myrkky mielessä, kauna kielessä, niin ei se kaiketikaan olisi entiselle isännälleen Lehikoisen töllissä kahvinorria tarjoillut, niinkuin nyt tarjosi.
Niinkuin sanottu, matka kävi kaikin puolin hyvin, vaikka Sippo ei oikein muistanut miten oli iltasella Lehikoisen töllistä kotiin palannut ja vaikka seuraavana aamuna päätä kovin porotti ja sydänalaa niin ilkeästi ollosteli. Ei ollut ruunallekaan tullut mitään vikaa, mutta kovin se seuraavana aamuna joi; joi juurikuin ei olisi kokonaiseen vuorokauteen vettä nähnyt. Niin kauheasti se joi, sangollisen toisensa perästä, mutta mitäpä siitä. Olihan tuota toki vettä Kelleksen kaivossa ja hyvää olikin — se kun oli lähdekaivo. — Ainoa tiellä sattunut vahinko oli se, ettei löytynyt mistään Sipon villavyötä, jonka hän varmaan muisti kotoa lähtiessään vyötäisilleen käärineensä. Se oli koko vahinko, sillä vyö oli ennen, uutena ollessaan, maksanut lähes neljä markkaa ja sitä olisi vieläkin voinut käyttää monta talvea. "Jaksaahan tuon nyt kuitenkin tuon vertaisen mies kärsiä", lohdutteli Sippo itseänsä, "eikähän vyö enää ollut uusikaan, kun sitä oli jo pidetty kymmenkunta vuotta. — Taisi jo tulla vähän ylikin, sillä sinä talvenahan se hankittiin, jona Anni oppi astumaan, ja se tyttö käveli jo ennen vuottaan."
Siinä ruunaa lihotellessa ja taloutta entiselleen kohennellessa kului sitte rauhassa noin kuukausi tahi puolitoista. Eikä ollut koko sinä aikana aikaa ajatella käräjäjuttujakaan. Sen Sippo oli kuitenkin vahvasti itsekseen päättänyt, ett'ei hän Annin kanssa viitsi käräjöimään ruveta, koska siitä jo alussa semmoinen jupakka syntyi. "Kentiesi on kissa myöskin ruokansa edestä hiiriäkin hävittänyt", ajatteli Sippo vielä siihen lisäksi, ikäänkuin puolustellakseen itsellensä tuumansa sikseen heittämistä.
Sattui sitte Matin päivän tienoissa lautamies kerran ajamaan Kelleksen torpan ohitse, Sipon ollessa jotain kapsehtimassa kartanolla.
"Päivää!" sanoi lautamies hevostansa seisauttaen. "Johan sinä alat taas olla Toveissasi, Sippo. Kertovat tuonnottain joulun aikoina sinun olleesi kovasti kipeänä ja yhtä mittaa hourailleesi mustista kissoista ja sen semmoisista."
"Olinhan minä muutamia viikkoja vuoteessa ja kukatiesi lienen houraillutkin toisinaan. Ei minulla kuitenkaan mitään tuskia ollut, vaan väsytti vain alinomaa niin tuhottomasti", selitteli Sippo. "Mutta mihinkäs sitä nyt ollaan menossa?"
"Manuumatkoillahan minä ajelen, kun ensi kuussa alkavat taas käräjätkin. Arvelin pistäytyä Lehikoista pyytämässä vieraaksi mieheksi mukaan täksi päiväksi, kun ei tullut kotikylästä otetuksi toista miestä toveriksi."
"Onkos nyt paljokin pyyttöjä?" tiedusteli Sippo, "taitaahan niitä aina teillä olla paljokin?"
"Ei ole paljoa, ei ole paljoa", valitteli lautamies päätään nyökytellen. "Tähänkään teidän kylään tuskin on puolta sataa, ja nekin enimmäkseen vain velka-asioita, jotka lyhyeen loppuvat. Ei näistä matkoista rikastu lautamieskään, kun ei semmoisissa asioissa ole edes vierasmiehiä käräjiin kutsuttavina. Ainoa asia, josta voipi syntyä vähän tienestiä on se, kun Änäkäinen rupeaa toistamiseen riitelemään apeltansa ensimmäisen emäntävainajansa perinnöltä, kun appiukko on nyt, kuulemani mukaan, saanut viimeiset viisitoista tuhatta metsärahoistaan. Änäkäinen tahtoo niistä puolet, kun ei appiukolla, hänen emäntää ottaessaan, ollut kuin kaksi lasta, vaikka metsä oli jo silloin olemassa. Mutta toinen väittää jo silloin maksamiinsa viiteenkolmatta tuhanteen kuuluneen metsät ja muut; ja nuorimmat lapset jäisivät muka vähemmälle, jos hän Änäkäiselle vielä lisäisi."