II
ILLISKO
Kun ei edes noin vinkeästi tuulisi, eikä pyryyttäisi tuota lunta, niin pakkasesta minä vähät huolisin. Ainahan sitä kylmän kanssa miten kuten loimeen tulisi, jos ei muutoin niin juoksemalla ja kämmeniään yhteen räpyttämällä; mutta tuo kuiva lumi oikein poskia tikkuilee, varsinkin vastatuulessa. — — — Ei, kyllä minä asetun jo yhteen kohti — — — vaikka väkisin, niinkuin isä neuvoi.
Oikein ääneen lausui eräs juoni, keskenkasvuinen matkamies nuo ajatuksensa kahlatessaan pitkin lumesta tupruavaa tietä. Viimeinkin, illan alkaessa hämärtyä, rupesi kumottamaan edestä päin kirkko ja sen juurelta muhkean näköinen kylä.
Ei ollut poika ennen ikinä koskaan näin etäällä käynyt, mutta nyt oli täytynyt tänne asti, vieraihin pitäjiin, tulla. Leipä oli näet loppunut kotoa ja isä oli pojalle sanonut: "Timo, sinä olet viitterä poika ja jo toisella kymmenellä. Kyllä sinä jo henkesi maailmalla elätät tavalla tai toisella, mutta älä rupea kuhnustelemaan ja kiertelemään kaukaa näillä omilla kylillä. Täällä ei ole paljo kenelläkään mitään antamista, kun täällä eivät muut menesty, kuin lapset; varsinkaan köyhillä. Mutta pyri sinä etäälle, ja kun missä näet mielestäsi mukavan paikan, niin pysyttele siinä, vaikka väkisin. Ole kuitenkin aina viisas ja katso eteesi, jotta eivät toiset ovelammat leipäpalaa suustasi anasta, vaan sinä päinvastoin osaat itsellesi toimeentulon aina hankkia."
Äiti taas oli itkuissaan evästykseksi neuvonut poikaansa pysymään aina nöyränä ja rehellisenä ja — mihin maailmassa joutuneekin — pitämään Jumalaa silmäinsä edessä.
Isä oli kuitenkin keskeyttänyt äidin opetukset lyhyesti lausumalla: "mihinkäpäs tuota on mekään rehellisyydellä päästy."
Äiti oli siihen mutissut vastaukseksi jotakin sellaista, että ahneuden voittamat kukistavat oman huoneensa, mutta poika ei ruvennut kuuntelemaan vanhempainsa keskinäistä kinastelua sen pitemmältä. Hän lähti vain matkallensa, jolla ei ollut mitään tiettyä päätä, eikä määrää.
Määrätön maleksiminen ympäri maita, ja mantereita oli joskus Timosta tuntunut miltei hauskaltakin. Somahan oli harjujen harteilta ja töyryjen ryntäiltä katsella kuinka lähimpien särkkien tummanviheriän verhon takaa kaukaiset vaarat kajastelivat sinisen harmaina ja harmajan sinertävinä eri värivaihtoluissa; ja miten niiden ääriviivat etäisyydessä sulivat taivaan sinehen. Hauskaa myös oli katsella kaikkea kattavan puhtaan lumen pinnalla tuhansien kidetähtien päiväpaisteessa kimaltelemista ja nähdä miten tuo valkoinen vaippa kuulteli milloin maidon valkeana, milloin taas sintusinisenä, milloin punahäiveisenä, aina auringon aseman ja ilmakehän kirkkauden mukaan.
Toisinaan kuitenkin kävi mieliala katkeraksikin kulkiessa, kun ihmiset eivät antaneetkaan ruokaa ilmaiseksi, vaan komentelivat kaikellaisiin askareihin, aivan kuin äiti aina siellä kotona. Jotkut vielä muutoinkin rajoittelivat vapautta ja jos ei totellut heti, niin hätistelivät pois nurkistaan yön selkäänkin lähtemään.