"Mikäs pojan illisko sinä olet?" kysyi patrooni hieman vihaisesti pojalta, joka häntä alta kulmainsa tirkisteli.
"Minä olen Timo Tahvon poika", vastasi puhuteltu kumartaen ja muistaen äitinsä kehoitusta nöyryyteen.
"Illisko sinä olet", sanoi patrooni nopeasti ja poistui huoneesta.
Siitä päivin saikin poika aina olla illiskona, kun ei hänellä parempaa sukunimeä sattunut olemaan. "Eihän nimi miestä pahenna", ajatteli Illisko, joksi patronessakin häntä jo kutsui, käskiessään hetkiseksi leijaamaan pienokaista kätkyessä. — Siellä lasten huoneessa sitä vasta Illiskolle ihmeitä oli, semmoisia, joita ei olisi unissaankaan osannut niitä näkemätön nähdä. Siellä oli kuvia ja kuvastimia, peitteitä ja vaatteita niinkin hienoja, että oikein niiden läpi näki – – – melkein, niinkuin ei olisi mitään silmien edessä ollut. Ja itse kätkytkin oli niin komea ja kiiltävä, että siitä ihan kuvansa näki.
Lapsen leijaaminen tulikin Illiskolle sitte päivillä varsinaiseksi työksi, sillä kun ei kukaan käskenyt häntä pois, niin jäi hän taloon. Ikäväähän se tosin oli tuo päiväkausien istuminen pientä lasta keinuttelemassa, mutta olihan patronessa hänelle antanut jonkun poikavainajansa vaatteet, joissa ei enää kukaan olisi häntä tuntenut entiseksi Korpirannan Tahvon Timoksi. Ja alkoihan tuo vähitellen menetellä lapsen keinutteleminenkin mukiin, sittekuin sai kirjoja lukeakseen siinä istuessaan. Patrooni oli näet muutamana iltana kysynyt osasiko Illisko lukea.
"Osaan, koko katekismuksen kannesta kanteen", vastasi Illisko.
Patronessa kävi kirjan ja vuorotellen kysyivät sitte sekä rouva että herra häneltä jos jotakin aina seitsemän katumuspsalmin loppuun asti. Erittäinkin hämmästyi patrooni sitä muistin paljoutta ja järjen vähyyttä, jota Illisko osoitti lasketellessaan ulkoa, aivan ajattelematta, kaikki kappaleet, kysyipä häneltä katekismusta mistä tahansa.
Siitä päivin alkoi patronessa itse opettaa Illiskolle kirjoitusta ja laskennon alkeita milloin jouti ja milloin mieleen juohtui. Ja konttoristeilta tai puotilaisilta lainaili Illisko luettavikseen kirjoja mitä milloinkin sai, aina Barthin ja Bredowin historiallisista kertomuksista alkaen Koipeliinin linnustukseen asti. Jo ennenkuin patrooni hänet siirti Selman kammarista kauppapuotiin oli Illiskolle karttunutkin tietoja niin paljo, että hän ei ainoastaan tietänyt, että "suuri Rooman valtakunta sylesi paitsi Italiaa ja Helvetiaa, Portugalin ja Spanian, Ranskan Rheiniin asti" j.n.e., vaan kykeni keskustelemaan ihan asiallisesta monestakin tietopuolisesta seikasta.
"Se on terävä poika", vakuutti patrooni siinä vuosien varrella rouvalleen Illiskosta, kun rouva milloin lausui ilmi epäluulojansa, ettei Illisko ollut rehellinen, eikä muutoinkaan käytöksessään oikein mallikelpoinen. "Se on terävä poika, josta tekemällä hyvä tulee", vakuutteli patrooni aina silloin. "Puodissakin se on jo paras mies ja saa ihmiset ostamaan usein semmoistakin, jota eivät ole aikoneetkaan, eivätkä ikinä tarvitsisi, — — — ja sitä paitsi Illisko on aina taloon päin, jota muut eivät ole yksikään.
"Saattaa olla ovela asioissa", arveli rouva, "mutta outoja hänestä ihmiset puhuvat.