"Eikö haluta", kähisi patrooni tuskaisesti ja huokasi. "Mutta ihminen, mitä sinä tahdot?"
"Minäkö? — — — No, olkoon menneeksi: minä tahdon sitä samaa, jota kaikki muutkin kaipaavat. Minä tahdon vapautta, riippumattomuutta kenestäkään ja elämiin iloa. Minä tahdon elämän onnea, jota ei häiritse kenenkään käskynvalta. Minä tahdon vapautta elämän kuormasta, joka samentaa ihmisen onnen ja tekee olon tuskalliseksi. Minä siis tahdon samaa, jota te etsitte nautinnoissanne, juopottelussa ja muussa.'
"Haaveita, haaveita", mutisi patrooni. "Ota puolet liikkeestä, äläkä syökse minua, vanhaa miestä häpeään, ylenkatseeseen ja kurjuuteen. Sinun haaveksimaasi onnea ei kuitenkaan ole missään olemassa."
"On varmaan", väitti Illisko. "Äitini oli onnellinen. Kentiesi olisi minustakin tullut onnellinen, mutta täällä ovat sisälliset voimani uupuneet, koko olentoni saastunut. Selma sen voipi vielä puhdistaa, muut eivät."
"Haaveita. Ja noiden haaveidesi tähden tahdot sinä nyt syöstä minut häpeään, ennenkuin rupeat liikkeen osakkaaksi?"
"Tuskinpa toinen voinee toista koskaan häpeään syöstä enempää kuin kunniaankaan korottaa. — — — Ja mitä tuohon puoleen liikkeesen taas tulee, niin se on jo ennestään minun, vaikk'ei nimellisesti.'
"Sinun?" naurahti patrooni hämmästyneenä.
"Niin", lausui Illisko tyynesti. "Minun nimessänihän on jo kymmenkunta vuotta tehty kaikki edullisimmat metsien ostot — — — tahi, jos niin tahdotte kaikki ne kaupat, jotka eivät täyttä päivän valoa siedä. Omasta tahdostannehan on niin tehty. Tavarat ovat siis olleet minun, vaikka antaakseni teidän sahoillenne työtä olen puitani niissä sahauttanut, johon ei suinkaan olisi ollut pakkoa. Kirjain mukaan ovat viimeiset ostot kruunun metsistäkin enimmäkseen minun. Minä vielä olen ollut siksi jalomielinen, että liikkeessäni käyttämistäni varoista olen teitä aina hyvittänyt paria prosenttia enämmällä, kuin pankeille olisin tarvinnut maksaa. Pääkivuistanne saa siitä selvän kuka tahansa, vaikka omasta käskystänne en ole niitä pitkiin aikoihin enää näyttänyt edes konttoristeillenne. Teitä itseänne en ole kuitenkaan koskaan kieltänyt niitä tutkimasta, niinkuin hyvin tiedätte."
"Ihminen, mikä sinä oikeastaan olet?" huudahti patrooni tuskaisesti.
"Timo Illisko", vastasi toinen hymyillen, "ja toivoakseni, kun nyt asiat tunnette, kohdakkoin teidän rakas vävypoikanne."