Kivivati aikoi täyttyä ja sitä mukaa Sippokin vähitellen vaijeta ja hiljaisemmaksi käydä. Hän olikin alussa kovin vihaisesti äyskinyt ja väliin vähän kiroillutkin. Nyt kuitenkin näkyi jo rupeavan raukenemaan, jonka vuoksi Lehikoinen käski Sippoa yhä piteleväin miesten päästämään hänet irti. Silloin oli koko mies kupsahtaa nenälleen lattialle, mutta onneksi sai Lehikoinen hänet käännetyksi tilalle.
"Nyt se tyyntyi", arveli Anni.
Ja todellakin tyyntyneenä retkotti Sippo vuoteella, tietämättä tästä maailmasta mitään. Lehikoinen tukkesi nyt veren taulan palasella ja sitomalla Maija-Liisan silkkihuivin tiukalle Sipon pään ympärille. Sitte ruvettiin taas rauhassa asioista keskustelemaan ja Lauri Ovaskainen, jota ei kukaan hänen laiskuutensa ja juopottelunsa tähden tahtonut tavallisesti työssään pitää, tarjoutui Maija-Liisalle rengiksi kolmesta sadasta "tästä kekriin" ja saappaista, mutta vaati "voita joka verolle ja silloin tällöin jonkun vapaapäivän oman mielensä mukaan".
Kaikki kyläläiset pitivät sitä liikana vaatimuksena, koska ei parikillekaan työmiehille kylässä maksettu talon ruoassa, kuin puolikolmatta sataa ja saappaat ja yksi vapaaviikko.
"No, no", arveli Lauri siihen, "minä tahtoisin nähdä sen parhaan miehen meidän kylässä, joka minut maahan paiskaa, jos niinkuin voittosille ruvetaan, olipahan sitten syli- tahi rintapainissa."
Yleensä myönnettiin sitä miestä ei Haapaniemeltä löytyvän, vaikka tulella etsisi, mutta kuitenkin, Niemelän isännän esityksestä, lopuksi sovittiin, että Maija-Liisa maksaa Laurille ainoastaan puolikolmatta sataa, saappaat, rukkaset, sukat, sarkahousut, kertulivaatteet kesäksi, voita joka veroksi ja muutamia vapaapäiviä silloin tällöin muina aikoina, mutta ei kiireimpänä heinäaikana kuitenkaan.
Lauri suostui viimein semmoisiin ehtoihin, "kun nyt jo oli pieni pykälä palkkausvuodessa" ja jäi jo siltä tieltään Kellekseen, kun koko omaisuus kuitenkin "sattui olemaan mukana", niinkuin hän sanoi.
Sitte ei ollut enää sillä kertaa muuta tehtävätä, kuin saada
Maija-Liisalta maksu hänelle osotetusta avusta.
Sippoa kiinnipitäneet miehet tyytyivät kukin yhteen markkaan; Laurille piti antaa pestiksi viisi markkaa; kahvin keittäjät saivat jokainen kymmenen penniä; Anni, Yrjö ja Hermanni aluksi voileivän, mutta kun syntyi riita sen jakamisesta, niin antoi äiti heille itsekullekin oman palasensa; ja Lehikoinen määräsi vaivoistaan puolitoista markkaa. "Vaikka maksavathan ne muutamat enemmänkin, mutta olkoon nyt siitä näin naapuruston kesken", lausui hän juhlallisesti. Siitä jäi kuitenkin velaksi seitsemänkymmentä penniä toisen kerran maksettavaksi.
Kupparin olisi pitänyt saada suutarin markka, mutta, kun Sipon laskusta, otetussa, kukkarossa ei ollut enää mitään, niin tyytyi hän yhteen rieskaan, vaikka sanoi "tänne hätään juosseensa" niin, että tuskin huomenna "mihinkään kykenee". Niemelän isäntä selitti kysymättä, ei tahtovansa neuvoistaan mitään rahallista korvausta, mutta voihan Maija-Liisa kesällä tehdä kauran leikkuussa jonkun lisäpäivätyön ja poimituttaa lapsillaan lisäksi "muutaman kannun marjoja meidän lapsille". — Toiset kyläläiset tyytyivät kaikki pelkkään kahvipalkkaan.