Päivän hämärissä päästiin viimein Kelleksen torpassakin levolle, jos levosta voi olla puhetta siinä, missä Lauri Ovaskainen oli mukana kuorsaamassa. Sippo kuitenkin lepäsi täydellisesti, kuulematta mitään. Seuraavan päivän iltapuolella kuitenkin hänkin heräsi ja koetteli nousta ylös, mutta ei mitenkään jaksanut. — "Mikähän minulle on tullut?" ajatteli hän vuoteellaan, muistutellen mielessään edellisen illan kaikkia tapauksia. — Kyllä hän ne muistikin, mutta ei käsittänyt miksi hän nyt oli niin voimaton ja väsynyt.
Huomattuaan miehensä olevan jo hereillä, tarjosi Maija-Liisa hänelle ruokaa. Pari perunaa hän jaksoihin syödä, mutta sanoi sitte: "vie pois; en huoli enää, mutta annas minulle piippuni".
"Odotahan, kun minä ensin pohjaan tämän pesällisen poltan, niin sitte saat", yrähti siihen lavitsalla istuva Lauri Ovaskainen.
"Mitäs sinä minun piipullani poltat", kivahti Sippo. "Tuo sukkelaan tänne! Tuo, muuten — — —"
"Ole tuossa äystäämättä", virkkoi Lauri piippunysä suupielessä. "Ole äystäämättä, jottei minun tarvitse sitoa sinua köysiin."
"Köysiin!" huudahti Sippo koettaen nousta pystyyn. "Köysiin – – – onko mies jo juopottelustaan tullut päänvikaan, vai mitenkä sinä tässä niin minun piipullani isännöit?"
"Itse lienet juopotellut", ärähti Lauri yrmeästi, "koskapa pääsi on sekaisin mennyt."
Sippo olisi vastannut jotakin samaan tapaan, mutta väsytti niin kamalasti, että väkisinkin vaipui taas horroksiin. Kun hän siitä heräsi, paloi jo tuli lampussa ja lapset leikkivät lattialla. Muutoin oli tupa tyhjä, mutta täynnä tupakan savua.
Anni antoi isälleen pyynnöstä, vaikka peläten, piipun, ja kun Sippo oli ensin moneen kertaan vakuuttanut olevansa nyt "täydessä tolkussa", kertoivat lapset hänelle kilvassa kaikki viime öiset tapahtumat. Mies ei päässyt oikein selville siitä oliko hän tosiaankin tullut äkkiä hulluksi, vai olisivatko kaikki muut ihmiset joutuneet päästä pyörälle yhtäkkiä. Hänhän, muisti ja ymmärsi kaikki asiat, kuten ennenkin, mutta jotain hullua tässä jupakassa sittenkin oli. Kyllähän ne kaikki muut olisivat saattaneet tulla mielenhäiriöön, mutta todenmukaista se ei ollut. Olivathan ne hoksanneet pinnistää Maija-Liisalta kaikki käteiset rahat, niinkuin viisaat ihmiset ainakin. Yhtä uskomatonta oli toiselta puolen sekin, että hän itse ei olisi täydellä järjellä, mutta miksi häntä sitte niin hirveästi väsytti?
Monta, monta yön pitkää, pimeää hetkeä kului Sipolta sittemmin noita ongelmoita aprikoidessa ja samalla kuunnellessa Laurin melkein yhtämittaista kuorsaamista. Ratkaisevaa vastausta kysymykseen ei kuitenkaan koskaan tullut. Viimein hän päätti jättää asiat ajan selvitettäviksi, eikä enää kosketella koko hullunkysymystä, olipa tässä sitte hulluna hän itse tai kaikki muut.