"Onhan siinä isot rakennukset", tiesi rovastikin, "mutta eihän niitä tyttöjä kartanoihin vihitäkään, vaan miehiin."
"Ei suinkaan kartanoihin, ei suinkaan", tuumaili lautamies, "vaan kovin se on kuitenkin jälyä se Annin menettely. Ette te voi arvata, hyvä rovasti, mitä Anni sanoi minulle, kun minä sanoin hänelle, jotta Kuuselassa ei ole kuin tupa asuinhuonetta?"
"Mistäpäs minä sen", arveli rovasti, "ehkä sanoi rakastavansa — — tahi tuota — — mieltyneensä Pekkaan?"
"Ei se siitä mitään virkkanut, vaan niin sanoa mäjäytti, jotta 'vaikka ei olisi tupaakaan', — — aatelkaas — — 'vaikka ei olisi tupaakaan', sanoi."
"Tahtookos se sitte Toppolan isäntä niin mielellään Annia?" kysyi rovasti. "Annihan on vielä ihan nuori tyttö ja hän jo harmaapäinen — ja vielä päälle päätteeksi leskimieskin."
"Miinaahan se oikeastaan tuli Toppolainen katsomaankin, mutta kun Miina ei enää ollut joutilaana, niin viittasi Anniin ja sanoi, että ihminenhän se on tääkin."
"Mutta eikös teidän sopisi ottaa Kuuselan Pekkaa vävyksi Kotilaan. Minusta — — —"
"Me jo myytiin Kotila tässä toisella viikolla."
"Vai jo myitte! Mistä se ostaja niin äkkiä ilmaantui?"
"Tuollahan se on Hämeen puolelta", vastasi lautamies.