"Tuleehan siitä jo kolmisen kuukautta. Ja se yksissä oleminen ennen vihkimistä on vasten lakiakin, niin että kyllä minun, virkani puolesta, pitää ruveta Hermannia vihille ahdistelemaan", selitti rovasti. "Minä kutsutan hänet puheilleni siitä asiasta."
"Täällä se Hermanni jo onkin, — tuolla tuvan puolella", ilmoitti lautamies. "Minä en jättänyt häntä rauhaan ennen kuin sain mukaani, että jos hyvinkin saataisiin hänet vihille yksin tein — ja Manta lähti kanssa mukaan siinä toivossa."
"Kutsukaa heidät sitte tänne", käski rovasti. "Minä sillä aikaa hankin vihkimätodistajat ja pistän kapan päälleni."
Kun Kotilan lautamies saapui takaisin rovastin virkahuoneesen oli siellä jo lattialle levitetty punainen matto ja sille vierekkäin asetettu pari kirjavaa sohvatyynyä. Fanny-neiti istui harmooniumin edessä koraalikirjaa katselemassa sillä aikaa, kuin Hanna taas auttoi papin kappaa isänsä selkään. Heta-muori ja pari piikaa seisoi ovensuu-seinällä, hyvin hartaan näköisinä, toimitusta odottamassa.
"Noo Hermanni! Asetupas nyt vaan koreasti tuohon oikealle puolen ja Manda seisoo tässä vasemmalla. Minä annan merkin silloin, kuin teidän pitää polvillenne laskeutua", selitti rovasti.
"Jottako vihille?" tiedusti Hermanni pitkäveteisesti.
"Niin tietysti, kun rovasti käskee", kiehitti Manda vastaukseksi ja alkoi vetää sulhoaan osoitetulle paikalle.
"Ei herra rovasti", ähkyi Hermanni kumarrellen ja tempoen käsivarttaan pois Mandan käsistä. "Kyllä minä en voi ruveta vihille tämän ihmisen kanssa."
"Mutta sinun täytyy, kun nyt kerran olet narrannut tyttöä niin pitkälle", lausui rovasti pontevasti.
"Enhän minä, herra rovasti, ole narrannut. Setähän se pani alkuun koko asian. Ja siksi toisekseen, nämähän ne Kotilaiset ovat petkuttaneet minua pitkin matkaa."