"Lakkaapas hetkiseksi tuosta työstä", sanoi vanhus, "ja soita minulle hiukan, niin minä lopetan Loviisan tilaaman ompeluruuvin ja vien sen sitten hänelle". Tumma punerrus levisi Jerikon kasvoille, mutta ukko lohdutteli häntä: "älä ole milläsikään; minä jo samalla tiellä kopeloin purjehdusvesiä, sillä niinkuin illalla jo sanoin, luulen minä Loviisan unhottaneen kysyä kompassilta neuvoa matkan suunnasta".
Nopeasti kului Jerikosta aika, sillä Meyer-ukko oli sanoillansa sytyttänyt hänessä uutta toivoa ja huomauttanut kaikenmoisia pikkuseikkoja, jotka todellakin näyttivät vahvistavan hänen sanojansa.
Viimein lähti vanhus Sormulaan ja kärsimättömän kauan hän siellä viipyikin. "Mitähän jos se nyt minun siellä jo kihlaa," arveli Jeriko, "olisi se hiukan hullua, mutta ei siinä ole paljoa takeita, sillä hän näytti milt'ei minua itseäni innokkaammalta saadakseen asiaa kuntoon". — Vihdoinkin viimein kuului portailta askelia. Jeriko riensi tulijaa vastaan, mutta kovin ällistyi hän nähdessään edessään Mustan-Heikin inhottavan naaman.
"Näin ukon menevän morsiamensa luokse, niin arvelin, jotta pistäydyn täällä sinuakin kerran katsomassa," sanoi vieras ja istahti käskemättä rahille pöydän ääreen.
"Morsiamensa luokse? Kukas hänen morsiamensa olisi," tiedusti Jeriko nauraen.
"Sormulan Loviisahan tuo kuuluu olevan, hehehe! Vanha hupsu, ei älyä, että rahojen tähden Sormulainen valkeahapsisen vävyn ottaa, hehehe!" tuumaili Musta-Heikki.
"Sormulan Loviisa!" sanoi Jeriko vaaleten, mutta heti purskahti hän nauruun pitäen koko jutun hulluutena. "Vai Loviisa? Kuka sen jutun nyt lienee keksinyt?"
Vieras ei virkkanut mitään, vaan kaivoi poveltaan vaskihelaisen piippunysänsä, koputti siitä perskat pöydän nurkalle, pisti ne poskeensa ja pani sitten vielä uuden tupakan. Sitten hän vetäsi pari pitkää henkisauhua ja viimein vastasi: "Kuka lienee, mut niin puhutaan."
Taas oltiin hiukan ääneti, mutta kun talon mies ei alottanut puhetta, jatkoi Musta-Heikki: "eilen olit sinä vaihdokas-parka jokseenkin huonolla tuulella: sinä siis tiesit tuon ukkohupakon naimapuuhista?"
Hän tirkisteli viekkaasti Jerikoa, joka vuoleskellen jotain puukappaletta näytti miettivän, mitä asiaa Mustalla-Heikillä oikeastaan mahtoi olla, sillä häntä ei juuri nähty usein kunniallisten ihmisten seurassa. Yksinänsä asui hän vain Hiisikosken myllyllä ja näytti tulevan hyvästi toimeen, vaikka syrjäisessä myllyssä ei usein jauhattajia käynyt, eikä Heikki mitään varsinaista työtä tehnyt. Miestä epäiltiin varkaaksi ja niiden suojelijaksi, varsinkin kuin hän vilkkaasti seurusteli kansalaistensa mustalaisten kanssa, mutta mitään varmaa ei hänestä tietty. Pari eri kertaa oli nimismies pitänyt talontarkastusta myllyllä, mutta ei mitään varastettua sieltä löydetty ja nyt Heikki oli jo kauan aikaa saanut olla aivan rauhassa ja hätyyttelemättä. Päinvastoin tiedettiin Mustan-Heikin toisinaan viime aikoina taikatempuillaan toimittaneen kadonneita tavaroita takaisin ja varsinkin oli hän taitava eläintautien puoskaroija.