Puoliyöhön asti pilkotti valkea Meyerin mökistä sinä iltana ja naapurit kummastelivat, mitä ihmettä siellä nyt mahdettiin tehdä. Maalarin Maija ei jaksanut hillitä itseänsä, vaan nousi vähissä vaatteissaan vuoteelta, heitti ison villahuivin hartioilleen ja juosta sipsutti naapuriin. Ovi oli tosin kiinni, mutta Maija ei sitä hämmästynyt. Hän jyskytti ovea ja huuteli: "ohoi! avatkaa, avatkaa! Hohoi! avatkaa, minä ihan palellun!"
"Kuka siellä ihmisten yörauhaa häiritsee", kysyi Meyer äreästi ovea avatessaan?
"Ei kukaan; minä vain juoksin kysymään kumpiko teistä sairastaa?" puhui
Maija.
"Sairastaa? Ei kumpikaan", sanoi rukki-ukko.
"No miksikä te sitten valvotte?" tiedusteli Maija.
"Me keitämme öljyä sinun myllysi voiteeksi ja hankimme sille jauhamista", sanoi Meyer, sulkien oven aivan Maijan nenän edessä. Jerikoa nauratti kasvatusisänsä vastaus, sillä Maijaa kutsuttiin kylän kesken "rollimyllyksi;" mutta Maijaa itseään tuo vastaus ei ensinkään naurattanut. Hän kierti akkunan alle, painoi korvansa seinään ja koetti kaikin mokomin saada selvää siitä, mitä sisässä puhuttiin.
Kauan seisoi muijaparka siinä vilusta väristen kuulematta mitään muuta kuin yhden ainoan sanan, mutta siinä sitä olikin. Se sana oli "Loviisa", ja siitä ynnä Meyerin vastauksista sai tuo vikkelä eukko selväksi koko asian menon. Huomenna jo ennen puolta päivää tiedettiin sitten kylällä kertoa, että rukkiukko ja Sormulan Loviisa kuulutetaan ensi pyhänä pyhään "aviokäskyn säätyyn". "Sormulan herra kuuluu pakottavan tyttärensä siihen, sillä rukkiukko on rikas, kuin juutalainen", tiesi maalarin Maija.
Loviisasta mökissä todellakin keskusteltiin. Meyer lohdutteli siellä kasvattiansa parhaan mukaan ja sanoi jo aikoja sitten huomanneensa tytön pitävän Jerikosta enämmän, kuin Kallesta. Hän lupasi paitsi sitä ottaa asiasta selon ja sanoi arvelevansa Loviisan lähteneen lemmen vesiä purjehtimaan tuulen mukaan, kysymättä neuvoa sydämensä kompassilta.
"Kuitenkaan ei minulla tätä nykyä suuria toiveita ole, sillä Sormulan Herra ei tunnusta sinua vertaisekseen ja ehkäpä hän vaatii vävyltänsä varojakin, sillä hänellä on jokseenkin tiukat asiat", lausui Meyer lopuksi ja sitten vihdoinkin ruvettiin levolle.
Seuraavana aamuna nousi Jeriko vuoteeltaan virkeämpänä, kuin moneen aikaan ja melkein iloisena ryhtyi työhönsä. Siinä unhotti hän vähitellen koko ennen kuvailemansa kurjuuden ja ystävällisesti silmäili Meyer tuota rotevaa, sorvaustuolin edessä työskentelevää nuorukaista.