III.
"Sotaan, sotaan Suomen miehet Naiset, nuoret neidotkin!" Sellainen nyt sotahuuto Koituu kansan korvihin. Mikä syy on moiseen huutoon? Rauhahan nyt maassa on! Miksi suotta säikytetään Makaavainen murheeton?
"Älkää maatko, maamme miehet, Nouskaa, kuulkaa, katsokaa, Onko uni onnen tuonut, Rauhaanko nyt riutuu maa? Maaten milloinkaan ei voittaa Vihollista, vaaraa voi. Ylös! Käteen kalpa, lyhty!" Näin nyt sotahuuto soi.
Maatessa — ah! — maahan hiipi Vihollinen viekkahin, Uneen uuvutti ja sitte Kietoi kaikki kahlehin, Lumos vielä loitsuillansa, Jotta kukin kahleissaan, Ihastuisi orjuuteensa, Mieltyisi vain makaamaan.
Näin jäi valtaan vihamiehen Koko kallis isänmaa. Kansa nukkuu … kansaa, maata Rosvot raastaa, tuhoaa. Näinkö vihamies saa Suomen Vastuksetta valloittaa, Orjaks ottaa, ryöstää, tappaa? Eikö ole auttajaa?
On! Jo kaikuu kansalaisten Sotahuuto saloihin: "Sotaan, sotaan, Suomen miehet! Naiset, nuoret neidotkin! Maaten milloinkaan ei voittaa Vihollista, vaaraa voi! Ylös! Käteen kalpa, lyhty!" Näin nyt sotahuuto soi.
Mitä vastaa vangit huutoon? "Rauhahan nyt maassa on!" Vankikopin kolkko rauha Heistä on niin verraton. Sotaan kehoitus on heistä Rauhan häiriöksi vaan; Noin se viekas vihollinen Lumos heidät loitsullaan.
Orjat uskoo orjuutensa Varsin vapaudeksi. Kahleitaan he katsoo kalliiks Vapauden pantiksi. Vihollisen, vainoojansa, Sortajansa, surmaajan Uskovat he ystävänsä Innokkaimman olevan.
Elon antajaks he aivan Luulee myrkyn murhaavan, Pahan hyväks, yönkin päiväks Elämäksi kuolemaan. Kaikki, kaikki nurinpuolin Loitsi häijy lumous; Vihamies sen viekkain teki, Juuri julma juoppous.
Sotaan, sotaan sitä vastaan Sanan miekoin terävin! Muuhun miekkahan ken ryhtyy, Hukkuu miekkaan itsekin. Sotaan yöhön lampuin, torvin Kuten ennen Gideon! Vihamies lyö joukkons itse, Mutta meidän — voitto on.