»Kruununverot — maksamatta? Johan nyt on perhana!»
Sen sanottuaan Urpo käänsi halveksien lautakunnalle selkänsä ja lähti ulos, siunailevan Ullan jäljessä seuratessa.
»Yövy sinä nyt täällä, vaikkapa sen Lepistön Mikon mökissä, minä pyörähdän vähän kotona ja tulen huomenna takaisin», sanoi Urpo vaimolleen ja kiiruhti matkaan.
Kun hän huomenissa palasi, povi pullollaan, meni hän Ullan kera uudestaan lautakunnan eteen, riuhtaisi takkinsa ja liivinsä napit auki ja kaivoi karvaisesta povestaan kahdella hakaneulalla paidan sisäpuolelle kiinnitetyn vaatemytyn, jonka avattuaan läjäytti puheenjohtajan eteen pöytään paksun tukun pieniä paperilappusia.
»Herrat ovat hyvät ja selailevat hiukan näitäkin papereita, niin ehkäpä niistä löytyy vastaus siihen eiliseen», sanoi hän mahtipontisesti.
Siinä oli kaikki Urvon lunastamat kruunun-, kunnan- ja papinkuitit monien vuosikymmenien ajalta, ruskettuneina, russakoiden ja kärpästen tahraamina, kukin lajinsa erikseen tarkassa aikajärjestyksessä, neulalla lankaan pujotettuina.
»Niin, nähtävästi teillä ei ole mitään laillista estettä, mutta kun nimenne ei ole täällä kirjoissa, emme voi antaa teidän käyttää äänioikeuttanne», sanoi puheenjohtaja.
Tällaisesta käänteestä Urpo oli hyvinkin mielissään, mutta tekeytyen vääryyttä kärsineeksi kysäisi hän painokkaasti:
»Minkäs tähden minun nimeni ei siellä kirjoissa ole?»
»On kai henkikirjoittajan huolimattomuuden takia jäänyt pois.»