Iisun istuessa pää kumarassa katoksen alla hänen sieluaan painoi raskas, aavisteleva tunne jostakin lähenevästä vaarasta, joka oli vielä näkymättömiin kätkeytyneenä kuin sähkö pilviin, mutta saattoi yht’äkkiä salaman tavoin iskeä, tietymätöntä milloin ja mistä. Kotvan kuluttua hän kohotti äkkiä päänsä ja kuunteli henkeä pidättäen läheneviä, hiipiviä askelia.
»Kuka siellä?» hän kysyi hiukan värähtävällä äänellä.
Vastauksen asemesta seisahti suojuksen ääreen musta haamu, kömpi siitä katoksen alle ja vääntäytyen Iisun viereen istumaan sanoi:
»Otahan tuosta lämpimäisiä.»
»Kaaproko se… Eipä taitaisi olla väliä niillä lämpimäisillä — tällä kertaa», vastasi Iisu, mutta haroi kuitenkin kädellään pimeyttä, kunnes osui tarttumaan tarjotun pullon kaulaan. Kulauksen ryypättyään hän tarjosi vastalahjaksi tupakkaa vieraan piippuun ja täytti sitten omansa. Miesten imiessä lyhyitä nysiänsä hehkui katoksen alla kaksi pienoishiillosta, valaisten kahta kuluvaa silmäparia, nokisten naamojen sulautuessa yön mustaan väriin.
»Kotoa käsinkö Kaapro on kulkemassa vai muualtako on matka?» kysäisi
Iisu.
»Kotoapa niinkin: korpi kurjalla kotina. Totta puhuakseni alkoivat nuo taivaan tuliroihut hiilestää pintaani siihen määrin, etten enää jaksanut sitä polttoa kestää, vaan täytyi lähteäkseni ihmisten ilmoille.»
»Mitäpä pelkäämistä noissa olisi, äänettömissä leimauksissa?» arveli
Iisu.
»Niiden aavemainen hiljaisuushan se juuri lyökin luonnon lamaan ja kammottaa sydäntä kuin yöpöllön äänetön lento. Ajattelehan tätä: istua kyykötät sydän kourassa tulesi ääressä synkän korven komerossa, jossa on niin hirvittävä hiljaisuus, että veresi ääni kohisee korvissasi kuin Imatran pauhu. Silloin yht'äkkiä leimauttaa maailman ympärilläsi häikäisevän kirkkaaksi, niinkuin joku tuolla ylhäällä valonheittäjällään tarkastelisi, mitä salaisia puuhia Kaaprolla mahtanee siellä korven kätkössä oikein olla.»
»Eiköpä tuolla pilvien pitäjällä liene silmät sellaiset, että näkee ne askartelusi pimeydenkin lävitse. Kunhan ei vain se oma virittämäsi tuli olisi alkanut pintaasi polttaa ja oman viinasi lirinä tuomion koskena korvissasi kollista, ajaen sinut arkana jäniksenä pakosalle.»