»Mitäs varten isä sitten kirvestä mukanansa kuljettaa?»
»Otan sen kainalooni vain näkeeksi ja irvihampaitten silmien lumeeksi. Olihan Keikkalan vanha vaari aikoinaan rakastunut kirveeseensä niin, ettei hennonut luopua siitä koskaan, vaan kuljetti sitä mukanaan kirkkomatkoillaankin, kesällä kärryjensä, talvella rekensä pohjalla. Mutta eikö siellä kansakoulussa ole opetettu mittaamaan seisovia puita?»
»Ei ole opetettu?»
»Hehe…! Vai ei… vai ei tunneta kouluissa sitä viisautta», naurahti Pasiljus kuin hyvillään. »Minä täällä metsissä kävellessäni tuollaisia isoja aarnioita joskus huvikseni mittailen ja voinhan tässä aikaa ollessa sen taitoni sinullekin opettaa, niinkuin isävainajani on sen aikoinaan minulle opettanut. Rouhaiseppas tuolta metsästä joku sormenpaksuinen puu mittakepiksi… Top! Ei sitä, tuoretta. Onhan siinä vieressä kuivakin räippä.»
Hän teki hiukan yli sylen mittaisen kepin, teroitti sen molemmat päät ja iski maahan pystyyn melkoisen matkan päähän mitattavasta puusta. Oikaisihe sitten Olavin suureksi huviksi maahan selälleen, jalkapohjat puuta kohti mittakeppiä vasten, ja suuntasi katseensa kiinteästi kepin kärkeen. Hetkisen tähtäiltyään hän siirsi keppiä hiukan edemmäksi, uudistaen äskeisen menettelynsä, mutta vasta kolmannella siirrolla hän onnistui löytämään etsimänsä pisteen. Vasen silmä kiinteästi ummessa, oikean tuijottaessa terävästi kepin kärkeen, Pasiljus kanervikossa selällään maaten piti pienen luennon ainoalle kuulijalleen.
»Hehe… vai ei seiso kirjoissa tätä viisautta. No, kun tahdot tietää seisovan puun pituuden, niin tee samoin kuin näit minun tässä tekevän. Ota runsaan sylen mittainen keppi, lyö se maahan pystyyn ja asetu näinikään selällesi, niin että silmäsi on kolmen kyynärän päässä kepistä. Koeta sitten siirtelemällä saada keppi sille etäisyydelle, että sen kärki, silmäsi ja puun latvahuippu ovat samassa suorassa viivassa. Pane lopuksi merkki silmiesi kohdalle — niinkuin minä nyt tämän tulitikkurasian.»
Pasiljus kohoutui seisoalleen.
»Mittaappas nyt sylikepillä matka puun juuresta tähän tulitikkurasiaan.»
»Kuusitoista syltä», sanoi Olavi mittauksen tehtyään.
»Niin, poikaseni, kuusitoista syltä ja vielä pari korttelia ylikin.
Uskotko, että puu on juuri niin pitkä?»