Täällä tyytyivät vanhukset vain katsomaan selkä kumarassa sikolätin matalasta ovesta sisään. Ei sillä näkynyt nälkäkään olevan, koskapa oli jättänyt eilisiä perunakeitikkäitä ruoan tähteeksi kaukaloonsa.
— Noh, noh, tervehti sika uneliaasti, viitsimättä vaivautua ylös lämpimästä pahnastansa, jonne se oli kaivautunut niin syvään, että vain vähän kärsän päätä oli näkyvissä.
»Kuka herkkusuu häntä tuonkin läskiä pannussansa käristänee», lausui
Saara, hiukan kateellisena.
»Ja laskiaisrokkaansa sen sorkilla höystänee», lisäsi Joonas.
Tämän yöllisen jäähyväiskäyntinsä tehtyään vanhukset palasivat eteistupaan, riisuutuivat ja kallistuivat jälleen maata vuoteellensa.
XII
Jo aamuhämärissä alkoi Jylhänmäen tupaan kertyä huutokauppaväkeä: torpparia, joutilasta kissoillaan olijaa ja muuta vähävaraista. Toisten hiljaisella äänellä, ikäänkuin arkaillen keskustellessa ja vedellessä vaatimattomasti palturisavuja piipuistansa, suhtautui muuan heistä, Lillukan Matti — köyhä mäkitupalainen Isoaholan takamailta — eristäytyvästi ja muutenkin ärsyttävästi vertaisiinsa. Ollen hieman humalassa tuo pieni miehen kessikka kädet housuntaskuissa kävellä rehvasteli edestakaisin tuvan lattiaa koppavan näköisenä, röyhyävä sikari suupielessä, ruiskauttaen silloin tällöin suustansa mustan tupakkasyljen puhtaalle permannolle. Viimein hän pysähtyi hajasäärin keskelle lattiaa ja huulilla ivallinen hymy kysäisi:
»Kessujako ne miehet käryyttelee nysissänsä?»
»Eipähän sitä tämän alamaisen kansan kannattane herrastupakkaakaan poltella, niinkuin tuon muun äveriään», annettiin sana sanasta.
»Eipä kai, eipä kai… Missäs meiningeissä sitä ollaan liikkeellä näin varhain?»