Aluksi ei Vilhelmiinakaan ymmärtänyt tästä mykästä merkistä mitään.
Mutta saatuaan mietintäaikaa hän luuli käsittävänsä Jeren tarkoituksen.
"Isä ei kai oikein jaksa enää luottaa sinun sanaasi. Tahtoo kai tuolla merkillään ilmaista, että sinä lupauksesi valalla vahvistaisit."
"Sitä se tahtoo. Onhan teillä tallessa vielä se vanha raamattu?" kysyi
Nehe.
"Onhan toki. Odota silmänräpäys, juoksen sen kamarista ottamassa."
Äidin pitäessä avaamaansa raamattua niin, että Jerekin saattoi sen helposti nähdä.
Nehe laski oikean kätensä kaksi sormea sen lehdelle ja lausui kuuluvalla äänellä:
"Minä Nehemias Noronen lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, asuvani ja viljeleväni tätä syntymäkotiani isäni toiveitten mukaan, kuolemaani asti, niin totta kuin Jumala minua auttaa hengen ja sielun puolesta."
Kun vala oli tehty, koetti kuoleva kohottaa ylös molempia käsiään. Ymmärtäen tarkoituksen Nehe kumartui hänen ylitsensä, niin että molemmat — Jere äidin avustamana — voivat kietoa kätensä toinen toisensa kaulan ympäri.
"Nyt on isän ja pojan välille silta syntynyt", sanoi Vilhelmiina liikutettuna.