Hetkisen kuluttua kuului katukäytävältä varoittava miesääni:
"Hei, pyhä veli, ei sinne: se tie vie nunnaluostariin, jonne miesnoviiseilta on pääsy kielletty."
Säikähtäen nosti Nehe maahan luodun katseensa ja äkkäsi läheisyydessään pelkkiä naisia — edellä menijät kuin pakoon pyrkien, takana tulijat jälkeen jättäytyen. Hänen kasvonsa leimahtivat punaisiksi ja päähän pakkautuva veri alkoi humista korvissa. Häpeän sokaisemana hän aikoi väkirynnäköllä raivata poispääsyn tien täyteisen tyttöparven lävitse, mutta luopui kuitenkin aikeestaan ja väistyi nöyränä syrjään. Vaikka Nehe tien ohessa kuin kunniavahtina seisten sai osakseen ylenmäärin suloista naishymyä ja veitikkamaisia silmänluonteja, tunsi hän kuitenkin olonsa samanlaiseksi kuin kirkon eteisessä jalkapuussa istuja ennen vanhaan, seurakuntalaisten kulkiessa ohi pyhäkköön.
Nähtyään vihdoin viimeisen hameen vilahtavan ohitsensa hämärästi kuin sumun lävitse hän palasi katukäytävälle ja kävellä jurrasi toisesta portista menevien miespyrkijäin jäljessä yksin kuin härkämullikka, joka on eksynyt vieraaseen karjaan.
Noviisi, noviisi…! kaikui yhä Nehen korvissa.
Luostarit, munkit, nunnat hän kyllä tiesi, mutta mikä on noviisi? Tuntui kuin hän olisi siitäkin lukenut tai koulussa kuullut, mutta ei saisi päähänsä nyt — nyt, kun sitä tietoa ehkä kipeimmin kaivattaisiin. Voisihan sattua, että tutkinnoissa kysyttäisiin noviisista juuri häneltä. Nuo tietävät, hän ei. Mutta kysyttäköön tai ei, selon hän siitä ottaa, ja mitä muuta maailmassa unhottaneekin, noviisia ei ikänä; niinkuin tulisella raudalla oli se sana nyt hänen sieluunsa poltettu.
Hitaasti kuin hautaussaatto kulki nuorukaisjono seminaarin puiston kukkareunaista, loivasti kohoavaa tietä, kääntyi erään rakennuksen päätyovesta sisään ja nousi kuulumattomin askelin pehmeän maton peittämiä portaita toisessa kerroksessa olevaan johtajan eteiseen.
Ensimmäisen tutkimuksen oli määrä tapahtua oikeastaan täällä laitoksen päämiehen luona: kunkin pyrkijän oli henkilökohtaisesti ilmoittauduttava hänelle.
Kun Nehe sykkivin sydämin ja polttavin poskin astui vuorollaan johtajan kynnyksen yli, oli hänellä samanlainen tunne kuin sairaalla lääkärin vastaanottohuoneeseen mennessä: täällä ei voi heikkouttansa salata.
Johtaja tuli tervehtimään ovensuuhun pysähtynyttä kädestä pitäen.