"Jo tok — usseempaannii tovvii."
"Minä kyllä en ole ollut, enempää kuin olen juonut kanssanne veljenmaljaakaan", sanoi helsinkiläinen lyötynä ja loukkautuneena.
"Ou sitte hölöpöttämätä Röönksvististäsj."
"Ool reit, sanoo englantilaanen. Pahaasia töllejä ne on vielä Helsingit ja Pietarit oikian emätalon rinnal. M'oon ennen uskohon tuloani reissannu Ameriikas ja nähny muiren muas Lontoot ja Nuujorkin pilivenpiirtäjät", kehahti lapikasjalkainen pohjalainen, kortit yllä ja puukko vyöllä.
"Ai miun syömmein parka kuin se on arka. Kuulet sie, Sisko, mie luulen, jott' meiän on paras, kun pyörräme pois", lasketteli muuan liinapäinen tytöntyllerö, heläyttäen sukkeluudelleen niin raikuvan naurun, että seminaarin kivimuurit yhtyivät kaikuna iloon.
"Hör du, hur hon skrattar med full hals, alldeles som en ladugårdspiga", huomautti olkaansa kohauttaen toverilleen eräs rilli-nenäinen säätyläisneiti naurajan selän takana.
"En karelsk lantlålla — alla ska de ocksa till seminariet", lisäsi toveri.
Nehe kuuntelee keskustelua äänettömänä, allapäin. Näissä hänen kilpatovereissaan on sellaisia, jotka ovat kulkeneet Helsingit, Pietarit, Lontoot, Ameriikat, osaavat vieraita kieliä ja mitä kaikkea taitanevatkaan. Jos heidän muutkin tietonsa ovat — ja ovathan ne — samassa suhteessa hänen tietoihinsa kuin heidän näkemänsä hänen näkemiinsä, joka elämänsä iän oli katsellut vain harmaata kotikylärähjäänsä eikä ollut ennen käynyt kotipitäjänsä kirkkoa kauempana, niin parastapa taitaisi olla hänenkin noudattaa Karjalan tytön neuvoa ja kääntyä kotiin, pelastautuakseen hyljätyn häpeästä.
Kun Nehellä ei ollut aavistustakaan, mihin noista peloittavan juhlallisista rakennuksista oli mentävä, kulki hän muitten johtoon luottaen konemaisesti mukana ja kääntyi sisään portista, josta näki toistenkin menevän. Mutta samassa hän kuuli takaansa pidätettyä naurun tirskuntaa, supatusta ja kuiskailuja.
Minulleko ne nauravat ja minustako ne kuiskailevat? ajatteli Nehe, uskaltamatta katsoa taaksensa ja tuntien selässään kuin neulojen pistoksia.