"Sellaisia, jotka muutenkin jäisivät vanhoiksipiioiksi", lisäsi toinen.
"Juu, juu. Niillähän on täällä oma laulunsakin."
Puhuja alkoi hiljaa hyräillä toverilleen:
"Seminaarin salissa on kolme pitkää pöytää, sieltähän ne vanhatpiiat puurokupin löytää."
"Hihi… Oli oikeastaan parempi meille, että kävi niin kuin kävi."
"Olihan toki — paljonkin parempi."
"On ne nyt miestä mielestään, hyväksytyt. Vilkaisehan tuota Katri
Koivuakin — mutta varo, ettei se huomaa häntä katseltavan… Ai-ai!"
"Oi voi…! Kuinka sitä nyt ollaan olevinaan, siirrytään hylätyn luota hylätyn luo, taputetaan äidillisesti olalle ja lohdutetaan, että eihän tässä nyt teilläkään, reputetuilla, hengenhätää ole. Eihän voida kaikkia ottaa… ja voihan yrittää onneansa ensi syksynä uudelleen. Tulisi minua taputtelemaan, niin…"
"Mokomakin tallukka — samanlainen matami kuin se muuankin tantti, joka meidän ryhmältä kyseli historiaa, mutta ei, raukka, osannut edes suomenkieltä."
"Mitä se sitten kyseli?"