Laivan luona seisojien selkäpuolella, jossa on väljempää, liikehtii edestakaisin hylättyjen levottominta ainesta. Tuossa eräs miespyrkijä, hattu takaraivolle työnnettynä, on kävellyt kiivaasti Nehen ohitse useita kertoja ja suunnastaan väistymättä törmäillyt vastaantulijoihin kuin sokea, silmissä niin tuima ilme, kuin hän etsisi onnettomuutensa aiheuttajaa, valmiina iskemään kourin syyllisen kurkkuun.
Tuolla tulla paarustaa käsikädessä iloisesti keskustellen pari liinapäistä tytöntylleröä, jotka nähtävästi ovat jo kyyneleensä kuivanneet.
"Ä mitäs mie haastoin, Sisko, kun sinn' seminaaril mentii — muistatkos sie viel miu sannain?"
"Ka sitähää sie haastoit, jott' meiä ois paras pyörtää ajois lipettii."
"Sie sait tok olla ohel alust loppuun; miut potkittii pois jo ens otteel, vaik mie, niinku näät, oonki Sipillan sukkuu."
"Siehää voitki sit kipaist tuol kaupunnil ostamass' tulijaisikseis kuningasten kirjat ja alkaa elois povar'akan ammatil — a ota miut kamarpiiakseis."
Keskustelijat heläyttivät raikuvan naurun; mutta se viilsi useimpien sydäntä, niinkuin olisivat kuulleet harakan naurua öiseltä hautausmaalta.
Tuskin oli menneitten puheenpälinä lakannut kuulumasta, kun vastakkaiselta suunnalta läheni arvokkaan hitaasti kävellen toinen neitopari, joka äskeiseen verraten näytti olevan kokonaan toista maata. Heidän tummakiharaiset päänsä olivat ylpeästi kekassa, ja punaisilla huulilla karehti peittelemätön, ivallinen hymy. Kuin korkeuksista katsellen he heittivät kukkaniekkahattujensa lierien alta niin halveksivia silmäyksiä, että Nehe johtui ajattelemaan: nuo kaksi ovat naispyrkijäin suuresta joukosta varmaankin vallanneet ensimmäisen ja toisen kunniasijan.
Neidit pysähtyivät sattumalta aivan Nehen lähelle.
"Niin, niin", jatkoi toinen aiemmin alkanutta keskustelua, "eihän tänne huolita muita kuin rumia".