Oli kevätilta. Isaksonska seisoi keittiön lieden ääressä ja sekoitti hierimellä illallispuuroa, vasen käsi itsetietoisesti lanteella. Nehe oli tullut kamaristaan kertomaan mummolle äskettäin näkemästään ihmeellisestä ilmestyksestä.
"Vai niin… vai on kokelas nähnyt näkyjä valvovin silmin. No minkä näköinen enkeli oli?" kysyi matami kotvan vaiettuaan.
"Ei sillä ollut mitään muotoa, keskelle kamarin lattiaa ilmestyi vain niinkuin kirkas valo", sanoi Nehe.
"Onko kokelas nähnyt sitä valoa useinkin?"
"Ainoastaan yhtenä yönä."
"Mutta minä olen viime aikoina nähnyt: kokelaan kamarin oven raot kiiluvan tuliviiruina melkein joka yö."
"Niinkö?… Mutta ehkä täti kuuman uunin kupeessa nukkuessaan on nähnyt tuliviiruja vain unissansa", arveli Nehe.
Viitsimättä vastata moiseen väitteeseen mummo jatkoi:
"Minä olen monta kertaa itsekseni ihmetellyt kokelaan pitkiä yövalvomisia. Kummallisinta niissä on ollut se, että kokelas usein jo hyvin aikaisin on sammuttanut lampun ja ruvennut maata, mutta kun minä myöhemmin yöllä olen sattunut heräämään, on kamarin oven raoista kiilunut salaperäinen tuli."
"Ihmeellistä", kummasteli Nehe. "Mutta voihan olla, että enkeli valaisee kamaria minun nukkuessanikin."