"Ei ole rahaa."
"Vai niin… ei ole rahaa… No, kirjoittakaa nyt sitten aluksi saarna näiden apostoli Paavalin sanojen johdosta: 'Ettekö te tiedä, että vähä hapatus kaiken: taikinan hapattaa? Sentähden peratkaat se vanha taikina, että te olisitte uusi taikina, niinkuin te happamattomat olette.'"
Kirjoitettuaan vertauskuvallisen saarnansa taikinasta ja hapatuksesta Nehe vei sen piispan luettavaksi. "Lyhkäinen — aivan liian lyhkäinen", huomautti piispa.
Hänen kunnia-arvoisuutensa suvaitsi tutkittavansa kustannuksella laskea hiukan leikin tapaistakin:
"Jos saarnassanne lyhyyden lisäksi huomaan niin sanoakseni väärää hapatusta, on teidän kirjoitettava uusi… Samalla ilmoitan, että huomenna iltapäivällä kello neljä on suullinen tutkinto tuomiokapitulissa."
* * * * *
Nehe oli seuraavana päivänä jo tuntia aikaisemmin tuomiokapitulin lähettyvillä. Määräajan lähetessä ajaa jyristää vaunuissaan selkäkenossa istuen ylen arvokkaan näköisiä, valkopartaisia patriarkkoja talon edustalle: piispa, tuomiorovasti, asessoreja. Astuessaan tämän korkean neuvoston pöydän ääreen tutkintoansa suorittamaan Nehe melkein toivoi sadun näkymättömäksi tekevää hattua päähänsä. Mutta kun hän sitten koetti kuvitella herroja kotikylänsä äijiksi, Petäjäniemen vaariksi ja muiksi, oli pahin pelko voitettu.
Piispa kyseli aluksi Nehen raamatun ja kirkkohistorian tuntemuksen pituutta ja leveyttä, ryhtyen sen jälkeen tutkimaan hänen jumaluusopillisen kypsyytensä kolmatta ulottuvaisuutta, syvyyttä, jossa ei auta enää pelkkä muistitieto, vaan on kyettävä antamaan jotakin omasta itsestänsä. Tässä mielessä hän käski tutkittavan lukemaan määrätyt säkeistöt Roomalaiskirjeen viidennen ja kuudennen luvun alusta.
"Mistä näissä raamatun kohdissa puhutaan?" kysyi piispa.
"Uskon ja elämän vanhurskaudesta", vastasi Nehe, samalla ajatellen: jopa otti visaisen paikan.