"Perkeleitä", täräytti Nehe arviolta, kun ei osannut muutakaan sanoa.
"Mikä on syynä hengelliseen nälkään?" oli seuraava kysymys.
"Huonot kokit — leipäpapit", vastasi Nehe kansanomaiseen tapaansa.
Tämän rohkean väitteen kuultuaan asessorit kohauttivat torkahtelevia paitansa, kuten äsken ja piispa naulasi tutkittavaansa tuiman katseen.
"Leipäpapit?… Kuinka te uskallatte!… Mitä te sanotte!"
Nehe ei sanonut enää mitään ja katui sitäkin, mitä ajattelemattomuudessaan oli jo sanonut; sillä eihän ollut tutkittavalle juuri terveellistä astua tässä tilaisuudessa pappissäädyn liikavarpaille.
Nehen saatettua tuhlaajapojan repaleisena ja puolialastomana kotona odottavan isän avattuun syliin ja alkaessa selittää tämän liikuttavan kohtauksen hengellistä merkitystä, pääsi piispalta itku ja hän viittilöi kädellään Neheä vaikenemaan. Asessorit painoivat murheellisina päänsä alas kuin haudalla, ja Nehe seisoi hölmistyneenä paikallansa, katsellen ihmeissään tuota surullista joukkoa. Oli kyllä sattunut niin, että Lohilahden akat olivat joskus pyyhiskelleet huivinsa nurkalla kosteita silmiänsä hänen saarnatessaan, mutta ei hän olisi uskonut voivansa sanoillaan saada nousemaan kyynelvesiä näin syvistä lähteistä.
Tuhlaajapojan raihnaisen ruumiin ylle olisi vielä pitänyt pukea uudet vaatteet, painaa sormus hänen sormeensa ja sitoa sandaalit jalkoihin; olisi pitänyt selittää, mitä merkitsee teurasvasikka ja pellolla kyntävä juro mies, joka soimasi isäänsä siitä, että tämä oli hänen kuolleista vironneelle veljelleen valmistanut tuliaiskemut. Kaikki se sai nyt jäädä, sillä piispa päätti tuon yli kaksi tuntia kestäneen tutkinnon siihen kohtaan, jossa isä ja poika ovat kaulakkain, päät kallistuneina toistensa olalle.
* * * * *
Paluumatkallaan Nehe poikkesi pastorituttavansa luokse tuomaan takaisin lainaamaansa Isagogiikkaa ja näyttämään saamaansa todistusta. Pastorin oli vaikea uskoa tapahtunutta todeksi.