"Kun pelkään, että tarinani voisi tohtoria korkeintaan vain hymyilyttää, vaikka se minulle itselleni on sangen vakava asia, säilyttäisin sen mieluummin omana salaisuutenani."
"Sairautenne tutkimuksen vuoksi on välttämätöntä, että avomielisesti kerrotte kaikki. Tietänette, että olen myöskin psykiatri ja sellaisena viimeinen nauramaan salaisuudellenne. Voitte sitäpaitsi luottaa lääkärin vaitioloon kuin synnintunnustaja rippi-isäänsä. Olkaa siis hyvä ja kertokaa", kehoitti tohtori.
Nehe kertoi:
"Noin kaksi vuotta sitten oli minulla morsian, kihloja vailla. Mutta aivan odottamatta huomasin sanomalehdistä, että hän oli mennyt kihloihin jonkun toisen kanssa. Murheissani menin yöllä hautausmaalle. Sinne oli aikoja sitten haudattu kalmiston esikoisena muuan ylhäinen, kertomusten mukaan rikollinen nuori nainen, jonka vähäistä aikaisemmin olin nähnyt unissani. Kun hautausmaalla olin aikani kärsinyt hyljätyn lemmentuskia, taitoin eräältä hautakummulta kukkasen ja laskin sen mainitsemani rikollisen naisen haudalle."
"Mitä sillä tarkoititte?" kysyi tohtori.
"Tein sen vain ajattelemattomana, hetkellisen katkeruuden hulluna päähänpistona. Olin sillä tavoin ikäänkuin kihlaavinani ylen kauniin unikuvan sieluni morsiameksi, ja olihan siinä kai olevinaan pisara kostoakin entiselle morsiamelleni. Aikomatta jatkaa tätä mahdotonta suhdetta sen pitemmälle kävi kuitenkin niin, että tunteeni eivät enää olleetkaan itseni määrättävissä. Aluksi tuo kuviteltu, silkinhieno henkinen yhteys ihanan unikuvan kanssa oli niin kaunista, että tavallinen avioelämä siihen verraten tuntui melkein raakuudelta."
"No eikö teitä ole kammottanut se seikka, että nainen oli rikollinen?" kysyi tohtori.
"Ei se ole kertaakaan näyttäytynyt minulle rikollisena, vaan aivan uutena, synneistä puhdistuneena. Aluksi tuo haudantakainen morsiameni ilmestyi vain unessa, vaikka ne minusta eivät ole olleetkaan aivan tavallisia unennäköjä. Mutta sitä mukaa kuin rakkauteni siihen kiihtymistään kiihtyi, astui unikuva raja-aidan yli ja tuli yhä rohkeammaksi. Viime aikoina on se jo uskaltanut tulla viereeni vuoteeseen ja kietoa kylmän käsivartensa kaulalleni. Olenpa ollut kuulevinani sen helliä kuiskauksia valveilla ollessanikin ja näkevinäni haamuna vilahtavan selvällä päivällä. Kun en ole voinut täysin vakuuttautua siitä, että kaikki tämä voisi johtua yksinomaan hermojen häiriöstä, on tilanteeni muuttunut peloittavaksi."
Asiansa valaisemiseksi Nehe kertoi lyhyesti Hauta-Hetan tarinan ja jatkoi:
"Luultavasti hänelläkin on alkujaan ollut tällainen hirmuntunteensa, mutta hän on ei ainoastaan voittanut vastenmielisyyttään siihen, vaan vieläpä ruvennut rakastamaan kaikkea kammottavaa ja alkanut seurustella mieluummin kuolleitten kuin elävien kanssa. Vaikka minusta on pöyristyttävää ajatella omaan kohtaani tällaista tunteitten muutosta, olen kuitenkin jo niin pitkällä sillä tiellä, että tunnen toisinaan kaipaavani tuonpuolisen morsiameni kylmien käsivarsien halailua. Niiden syleily on samalla kertaa yhtä hirvittävä ja suloinen kuin kuolema."