»Onko se Aletuinen? Hyvää päivää. Terveisiä Helsingistä», sanoi vieras ja puristi pitkään ja lämpimästi vanhuksen kättä.
»Ki-kiitos… Tuota… vai Helsingistä herra … En taida tuntoakaan.»
Vieras naurahti.
»Vai ei setä minua enää tunne. Siitähän onkin kulunut aikaa jo kolmetoista vuotta, kun viimeksi on yksissä oltu.»
Puuseppä kyhni niskaansa.
»Ei maar, mutta… ei suinkaan se liene — ei mitenkään…»
»Mooses, vai…?»
»Ei suinkaan hän mahtane se olla?»
»Sama mies. Mutta entäs — vieläkö täti elää?»
»Jumalan kiitos — tässähän minä», sanoi Saara ja niiata töksäytti jäykillä jaloillaan. »Terve tulemasta, terve tulemasta. Vai hän… Her… Mooses käy sisään, käy sisään.»