»Kiinni! Sitä ei moni meikäläinen osaa lukea, vaikka pitää silmänsä aukikin», huomautti Aletuinen.
Saara heitti paheksuvan silmäyksen mieheensä, jonka lausunnossa hän vainusi verhotun viittauksen omaan, varsin kangertavaan lukutaitoonsa.
»… osaa lukea muuta kuin sen, mitäpähän vähän virren värsyä, raamatun lausetta ja katkismuksen kappaletta on vähän muistiin rippeeksi jäänyt.»
Vastaamatta mitään Mooses avasi erään matka-arkkunsa, pinosi käsivarrelleen kannannaisen sylyyksen muutamia kirjojen näköisiä ja kantoi ne selkä kenossa kamarin pöydälle:
»Kas tässä.»
»Mitäs ne ovat nuo?» kysyi Saara, jossa samoin kuin miehessäänkin noin tavattoman isojen teosten näkeminen herätti hiukan ahdistavan tunteen, vähän samanlaisen kuin lukuisten alkaessa suntion kannettua raskaat kirkonkirjat kinkerituvan pöydälle.
»Kirjoja», vastasi Mooses lyhyesti.
»Onko hän, herra, lukenut läpi kaikki nuo?» kysyi Aletuinen kunnioitusta ja arvonantoa värähtävällä äänellä.
»Ei mitään herraa. Enemmän, paljon enemmänkin olen lukenut, setä.»
»Jo pitää olla oppinut sen, joka on tuommoisen paperinpaljouden aivoonsa ahtanut. Ei uskoisi yhden ihmisen pääkoppaan mokoman viisauden määrän mahtuvankaan», arveli Saara.