»Pitää maar siinä nupissa olla muutakin kuin täitä», lisäsi Aletuinen.
Pyhällä kunnioituksella lähenivät aviopuolisot kirjoja. Mutta kun Saara arkaillen ja hiukan vapisevin käsin uskalsi avata pienimmän niistä, hän melkein hätkähti säikähdyksestä, ikäänkuin hän aarrelippaan avattuaan olisi löytänyt vain tyhjän sisuksen.
»Taisi Mooses sittenkin pitää meitä yksinkertaisia maanmoukkia narrinaan. Eihän täällä näy yhtä ainoata puustainta, ei muuta kuin pelkkiä valkoisia lehtiä, jotka ovat paksuja ja jäykkiä kuin härän vuota», sanoi Saara.
»Silmätkäähän vähän tarkemmin», kehoitti Mooses.
»Niin, katsotaanpas pilanpäiten, ripustetaanpas mekin, Henteri, silmälasit nokalle ja tutkitaan tarkemmin… On, on maar siinä jotakin, niinkuin valkoista risukkoa valkoisella pohjalla. Mikä mahtanee olla tämä kirja — vai liekö tuolla tuommoisella nimeä ollenkaan?»
»Katekismus.»
»Kate…!»
»Lyhyt katekismus», lisäsi Mooses.
»Lyhyt — tuo, joka on kookas kuin raamattu. Entäs nämä muut, jotka ovat isoja kuin kirkon kirjat?»
»Ne ovat virsikirja, Johanneksen evankeliumi ja Paavalin epistola
Roomalaisten tykö.»