Tämän nimiluettelon kuultuaan vanhuksista tuntui, niinkuin heidän äsken kuvittelemansa, noihin kirjoihin kätketyn viisauden leiviskäisen paino olisi pudonnut heidän sydämeltään. Olo tuntui taas keveältä ja kodikkaalta, kuten ainakin vanhojen tuttavien parissa, ja Mooseskin ikäänkuin läheisemmältä.
»Mooses lukisi, olisi tuo soma nähdä meidän vanhojen tuokin, ennenkuin kuollaan, lukisi vähän niinkuin näkeeksi jotakin, vaikkapa siitä Paavalin epistolasta», pyysi Saara.
Kohtaa erikoisesti valikoimatta Mooses avasi pyydetyn kirjan, kuljetti molempien käsiensä sormia lehdillä ja lausui samalla ääneen:
»Mitästä me siis sanomme meidän isämme Abrahamin lihan puolesta löynneen? Sillä jos Abraham on töiden kautta vanhurskaaksi tullut, niin hänellä on kerskaamista, vaan ei Jumalan edessä. Mutta mitä Raamattu sanoo: Abraham uskoi Jumalaan ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi…»
Lukemisen päätyttyä oli kamarissa hetkisen hiljaisuus. Saara vain pyyhiskeli huivinsa kulmalla kyyneliä silmistään.
»Ihan tämä tuntuu luonnolle mahdottomalta, vaikka kyllä kai se nyt uskoa pitää, kun tuon on omin silmin nähnyt. Kun katsoin noita puustaimettomia lehtiä ja vain kuulin Mooseksen äänen, niin oikein löi ihoni vilunsiiraan. Tuntui näet — ja eikö sinustakin, Henteri — kuin itse pyhä Paavali olisi haastanut haudastaan valkoisen hangen alta.»
»Tai itse isäjumala suoraan lumisesta taivaasta», lisäsi Aletuinen.
»No niin — miks'ei niinkin. Käsilläänkö hän Mooses tosiaankin lukee?
Onko hänellä silmät sormien päissä?»
»Hm. Voisin minä lukea varpaillanikin, tai vaikkapa hätätilassa nenälläni.»
»Vueh!… vai vaikkapa nenällä. Kummalliseltahan tuo tuntuu sekin mykkien sormillaan puhuminen, mutta kyllä tämä on vielä ihmeellisempää.»