— Eivät ikinä he, koira vie, vaikka ovat näkeviä, kykenisi saamaan moisia teoksia käsistään irti — ei sinnepäinkään. Siinä ja siinä, jos monikaan poropeukalo osaisi kyhätä kokoon yksinkertaista pärekoppaa, kiertokopasta puhumattakaan.
Luottamus sokean taitoon kasvoi vähitellen niin suureksi, että muuanna päivänä nähtiin erään vanhan vaarin kulkevan Aletuisen tölliä kohti, helisevä seinäkello kainalossa, pitkä heiluri kädessä ja nuoralla yhdistetyt hiekkapussit niskan varassa rinnalla roikkumassa. Tutiseva pää miettivästi kumarassa hän väliin hidastutti askeliaan, vähin pysähtyi kokonaan, niinkuin aikoisi kääntyä takaisin. Katsoi väliin surullisesti kellonsa mustuneita, muumiomaisia kasvoja, painoi taas koperon hellävaroen kainaloonsa ja jatkoi epäröivänä helisevää kulkuansa. Puusepän pirttiin tultuaan hän esitti Moosekselle asiansa:
»Tämä kello ei ole enää mikään eilispäivän teerenpoikanen. Isäni isä kuuluu sen aikoinaan kaupungista ostaneen. Kuulopuheiden mukaan pitäisi sen oleman itsensä Könnin käsialoja — liekö totta, en tiedä. Vaari-vainajani ajoista asti on se jotenkin täsmällisesti tätä ajallista armonaikaa näyttänyt, mutta on nyt viime aikoina ruvennut reistailemaan — olisiko mennyt russakka rattaiden vähin vai kuolemaaniko ennustellee.»
»Miten se on reistaillut?» kysyi Mooses.
»On vähin käynyt, väliin seissut, kunnes tässä muuanna ehtoona — oltiin juuri iltasta syömässä — sen sisälmyksissä korahti kuin kuolevan rinnassa, ja siitä hetkestä asti se on näyttänyt ajatonta iankaikkisuutta, joka ei kulje eteen- ei taapäin.»
»Lyökö se?» tutkaisi Mooses taas.
»Sehän siinä melkein hirvittääkin, että se lyö, kun taulua vain hiukan täräyttää. Että on, näet, mielestäni kuin seinälle nostettu ruumis, jota kun sormella otsaan kopsautat, se alkaisi puhua.»
»Vai könniläinen? No herätetään se vainaja sitten henkiin», sanoi Mooses ja haki säilystään melkoisen varaston erilaisia kellosepän työkaluja.
Hänen alkaessa purkaa kellon sisuksia tarrautui ukko yht'äkkiä molemmin käsin sokean ranteeseen, niinkuin olisi tahtonut estää tämän jatkamasta hajoitustyötään.
»Mitä? Ettekö te usko minun osaavan tätä korjata?» kysyi Mooses hiukan närkästyneenä.