Kun vieras oli maininnut kotipitäjänsä, tutkaisi isäntä uteliaasti:
»Mistä sieltä?»
»Hirvaskylästä — ei isäntä taida tuntea niitä maita. Minä asun siellä erään puuseppä Aletuisen luona.»
Sen kuullessaan isäntä hiukan hätkähti ja ponnahti kuin pelästyneenä seisoalleen. Kasvoilla vastenmielisyyttä kuvastava ilme hän, käsi miettivästi korvallisella, katsoi pitkään ja terävästi vieraaseen. Käveli sitten ketterästi, vaikka jo hiukan kumaraisena, ovensuuhun, ojensi kätensä vieraalle ja sanoi:
»Iltaa — ei ole vielä lähemmin tervehdittykään.»
Heidän puristaessaan toistensa kättä isäntä tutki nyt läheltä vieraan kasvoja, ja näytti niinkuin hän samalla olisi ystävällisesti hymyillyt.
»Vieras käy tänne… kä-käydään tänne toiselle puolelle», pyysi hän.
Isäntä hiukan edellä, vetäen jäljessä harppailevaa sokeaa kädestä, he kävelivät pihan poikki vieraspuolelle niin kiireesti, että näytti, kuin taluttajalla olisi erikoinen hätä saada vieras piiloon mahdollisimman pian. Lieneekö ollut sattuma vai tahallinen tarkoitus, että isäntä johti sokean samaan kamariin, josta kaksikymmentä vuotta aiemmin eräänä syysyönä oli hänet pienenä kapaloraukkana pois kyydinnyt.
»Vieras istuu — tässä on tuoli. En ole vielä nimeäkään kysynyt.»
»Mooses minun nimeni on», sanoi vieras.