Marjaana, joka emännän takana kärsimättömänä vuoroaan odottaen oli tätä kiirehtien hihasta nykinyt, ei malttanut enää odottaa, vaan tarttui emäntää käsipuoleen ja siirsi hänet yksinkertaisesti syrjään.
»No tuohon käteen! Herran terveeks, sanon minäkin. Ja terve tulemasta minunkin puolestani.»
Mooses hiukan hölmistyi.
»Mutta emmekö me ole ennenkin tavanneet toisiamme?» kysyi hän.
»Vo-hooi! Montakin kertaa.»
Näin uhkaavan alun kuullessaan isäntä pui Marjaanalle kiivaasti varoittaen nyrkkiään ja pudisteli tuskaisena päätänsä, ja levottomalta näytti emäntäkin. Mutta Marjaana vain rauhallisesti huiskautti kättänsä: kyllä minä tiedän.
»Mutta mistä Änän… tuota… Mooses — sanotaan me vanhat noin nuorta poikaa vain ristimänimellä — mistä Mooses minut tuntee?»
»Äänestä ja… hm — hajusta.»
Marjaana nyrpisti nenäänsä hiukan loukkautuneena.
»Eipä minussa pitäisi liikoja hajuja olla, joka muutan puhtaan paidan ylleni joka lauantai.»