Alkuun päästyään hän selitti sokealle pääpiirtein koko sikäläisen sukunsa, maailmalle kulkeutumisensa ja tutustumisensa Moosekseen, tämän ollessa vasta mustalaispojan kokoinen. Kyseli kuulumisia: miten jaksaa vanha Aletuinen, miten Saara, Jahnukaiset ja muut hirvaset. Tokaisi lopuksi:
»Joko sitä on Mooseksella niinkuin kaveria?»
»Ei ole», kielsi Mooses, mutta samoin kuin äsken isännän tutkaistessa sukunimeä hän jälleen punastumisellaan ilmaisi, kuinka arkaan kohtaan tämäkin kysymys koski.
»Eikäkö vielä tiedossakaan? Sanoo suoraan vaan, ei me kielitä», ahdisti emännöitsijä.
»Mitäpä syytä olisikaan sitä teiltä näin etäällä peitelläkseni. Olen salakihloissa — ollut jo viime syksystä asti.»
Kuin tyrmistyneinä kuulemastaan vanhukset vilkaisivat toisiinsa, ja laajoin ihmetyksen elein läppäsivät mummot taas kämmeniään kuulumattomasti vastakkain.
»Herra isä! Kuka? Mistä?»
»Ette taida tuntea Lehtimäen Hiljaa?»
»Lehtimäen Hiljaa?… Sekö! Muistanhan minä, kun Saaran kanssa Aletuisen pihakoivun alla istuttiin ja katsottiin teidän sokkosilla leikkimistänne. Se lippari karkasi silloin Mooseksen käsistä, mutta näytätpä — sanon sinäksi, kun ollaan vanhoja tuttuja — näytätpä saaneen jälkeenpäin lujemman otteen. Mutta olekin kärellä ettei lähde uudestaan liesuun.»
Marjaana leväytti sylensä ja halata hätisti Moosesta hartioista.