IX
Kevättalvella eräänä maaliskuun aamuna lähti joukko talkoomiehiä kirveet olalla hankiaista myöten sydänmaahan kaatamaan hirsiä Mooseksen uutta asuinrakennusta varten. Silmiä häikäisevänä hohti valkoinen hanki aamuauringon kirkkaassa valossa. Harmaana hämäränä huomasi sen sokea Mooseskin, joka Aletuisen taluttamana oli myös mukana. Perille päästyä alkoivat kirveet paukkua petäjien kylkiin, ja katkeamattomana raikuna soi kaikuva metsä. Humahtaen kaatua rysähteli petäjiä hangelle. Kaikki tämä oli Mooseksen sydämelle kuin suloista soittoa. Mutta vanha Aletuinen oli sokean tulevaisuudenunelmista, joista muut miehet eivät vielä mitään tietäneet, hiukan alakuloisella mielellä.
Aletuisessa alkoi nyt työ ja touhu, kalke ja nakutus. Hankiaista myöten ajettiin hirret talkoolla kotiin. Mooses palkkasi muutamia miehiä veistämään ne kuivamaan, toisia halkomaan kiiloilla kiviä perustusta varten. Pari miestä veteli lankkusahalla pukkien päälle nostettuja hirsiä lattia- ja laipiotarpeiksi. Aletuinen teki ovia ja akkunankehyksiä, ja Mooses itse kutoi öin päivin korihuonekaluja uuteen kotiinsa. Siitä oli muuten määrä tehdä samanlainen kuin vanhakin rakennus, paitsi että tuvan ja kamarin piti tulla hiukan kookkaampia ja akkunoiden isompia.
Heti lumen sulattua ryhdyttiin rakennusta salvomaan Aletuisen pihan perälle. Hirsikertojen kohottua niin korkealle, että oli ruvettava akkuna-aukkoja suunnittelemaan ja mittailemaan, sanoi muuan työmiehistä puoleksi leikillään, puoleksi tosissaan:
»Sitä minä tässä olen itsekseni tuumaillut, että sen täytistäkö tämä rakennus tekee akkunoilla ollenkaan, kun Moosekselle ei niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä, ja huoneet pitäisivät umpinaisina paremmin lämpimänsä.»
»Onhan tuolla akkunat omallakin nokallaan, vaikk'ei hänelle niistäkään liene mitään hyötyä», arveli toinen.
»Silläpä. Voisihan tämän rakennuksenkin ulkoseiniin maalata tuhria näön vuoksi mustat valeakkunat.»
»Kuka ties, vaikka Mooses tähän piankin emännän kemmertäisi, kun niin tulista hoppua pitää tämän palatsinsa valmistumiseksi.»
»Ties hänen senkään. Ne on tuommoiset aistivialliset useinkin hanakampia naisväkeen kuin tavalliset meikäläiset miehet, joista monikin jänishousu pelkää hametta pahemmin kuin ruttoa.»
Mies nurkallaan kohosi rakennus ennen pitkää vesikattoon. Viimeisiä päreitä naulattaessa ruoteisiin ylhäällä katonharjalla iskettiin jo alhaalla permantopalkkeja niskasiin kiinni, ja uunien muuraajat läiskivät kauhoillaan saviseosta tiilien väliin sen kuin kerkisivät.