"Eikös se ole tapa semmoinen, että kuolleen pahnat on po-poltettava."
"Ehtisit ne polttaa huomennakin."
Heikki kantoi oljet pellolle, haki ladosta pari kupoa lisää ja sytytti palamaan.
Äiti seisoi tuvan akkunan edessä, muttta ei voinut nähdä muuta kuin kaamean, punertavan kumotuksen valkeaksi jäätyneen akkunaruudun lävitse.
* * * * *
Heikki nukkui raskaasti kuorsaten ovensuusängyssä, mutta äiti lattialla vuoteellaan valvoi kauan, ja sirkkojen kuoro uunin raoissa lauloi yksitoikkoista yöllistä virttänsä aamuun asti.
III
Aamuyö.
Töyrylän torpan riihen mustan oven avautuessa helmikuun pakkanen kirkaisee rautaisissa saranoissa kaikkein kipeimmän säveleensä. Matalasta oviaukosta työntyvät kumarassa sisään Henna ja naapuritöllin mies ja vaimo. Miehellä on kädessä tuohkosessa vasara ja rautanauloja, vaimo kantaa sangasta pyöreätä läkkilyhtyä, jonka seinät ja kartiomainen yläosa ovat täynnä pitkulaisia reikiä. Niiden kautta tuikkiva valo muodostaa riihen mustiin seiniin ja kattoon himmeitä, levottomia, aavemaisia tähtiä. Kiukaan kupeella kahden liinaloukun päällä laudallaan lepäävä vainaja nostetaan mukana tuotuun mustaan arkkuun, jonka pohjalle pehmikkeeksi on levitetty höylänlastuja ja päänalustaksi asetettu lastuilla täytetty pikku pielus. Naapuritöllin vanhukset laulavat lähtövirren. Vaimon korkealla särisevä, rikkinäinen ääni ikäänkuin itkee särkyneen elämän tuskaa, miehen basso kuin syvyyksistä kaikuen on tyyni ja rauhoittava: Ei hätää mitään, täällä syvällä saa levätä vaivoistaan. Laulajien suusta pöllähtelee valkeat höyrypatsaat kuin tehtaan pillistä sen huutaessa illalla lepoajan alkua väsyneille työmiehille. Arkun sivulla käsi suun edessä seisovan lesken sieramista puuskuttaa valkea murheen henki kuolleen kasvoille, ja silmistä tipahtaa joku kuuma kyynel valkoiselle venykevaatteelle, leviää ja jäätyy siihen kiiltäväksi tähdeksi. Heikki valjastaa ulkona hevosta liisterein eteen, joka on tuotu riihen luo jo edellisenä iltana, valmiiksi odottamaan kuormaansa, ja sitelee valkoista vaatekaistaletta luokkaan oikealle puolelle.
Kun virsi on laulettu, katsotaan hetkinen äänettöminä värittömiä kasvoja, kuin tahdottaisiin lähtemättömästi painaa ne muistiin. Tällävälin on Heikkikin tullut riiheen.