"Sen arvaa. Kuinka sanookaan viisas Salomo: Toimellinen vaimo tulee Herralta… On siinä kuviakin seinällä", puheli isäntä ja asettui kädet selän takana niitä katselemaan ja huomioitansa lausumaan… "Jopa siinä tuimasti otellaan. Taitavat olla turkkilaisia nuo punapäät ja ryssiä nuo lättälakit. Nuo tuolla etäämmällä hevosten selässä lienevät kasakoita — vai olisivatko turkkilaisia rakuunoita? En näe oikein, kun ei sattunut lasit mukaani… Entäs tämä sitten? Sillä naisella heitä on noita rintoja. Olisi se yhtäkaikki saanut niitä vähän enemmän peitellä — ei tahdo tuollainen alastomuus oikein soveltua näin maalaisoloissa. Kuitenkin, kaikitenkin: komea vaimoihminen, eikä se mies tyhjää tapaa, joka tuonkin viereltään löytää. Taitaa olla ylhäisiä naisia… Mikäs kuvatus tuo sitten on, joka on edestä kuin ihminen ja takaa kuin hevonen? Missä maan ääressä heitäkin asunee — ellei tuo liekin järkiään piru… No-no! vähempikin riittäisi", jatkoi isäntä siirtyessään katsomaan kuvaa, jossa poika ja tyttö intohimoisesti suutelivat toisiaan. "Nuo sinä saisit nostaa nurkkaan häpeämään, ja vaikka antaisit niille vähän keppiä."
Makunsa kullakin, ajatteli isäntä sitten itsekseen ja kysyi Heikiltä:
"Mistä olet saanut noin paljon kuvia?"
"Tuohan se Anni on niitä ryssiltä ostellut", vastasi Heikki.
"Vai ryssiltä… hm — niiltä kai."
Kuvien katseleminen keskeytyi, kun Anni toi kahvia ja laski tarjottimen pöydälle.
"On tässä tilkka vielä ristiäisten rääpiäisiä", ilmoitti Heikki ja otti arkustaan pullon pöydälle. "Pankaa joukkoon."
"No, iloitse sielun'", sanoi isäntä hymyhuulin tarttuessaan pullon kaulaan. "Jumalan on viljaa viinakin, eikä se miestä metsään vie, kun muistaa pitää ohjat omissa käsissään."
Puhetuulelle päästyään Heikki esitti isännälle asian, jota hän jo kauan oli mielessään hautonut, mutta ei ollut rohjennut ennen puheeksi ottaa.
"Olen minä ajatellut ostaa isännältä tämän Töyrylän torpan palstatilaksi ja lisäksi metsäpalstan, jos kauppaan suostunette", sanoi hän ja jäi sydän kurkussa odottamaan isännän vastausta.