"On sitä moni muu roikkunut elämän ja kuoleman raja-aidalla, mutta elämän puolelle on silti pudonnut, kun ei ole vielä kuoleman aika tullut. Ei sitä vielä tiedä Heikkiäkään kuolevaksi katsoa. Mutta sairaalla pitää olla hyvä hoito. Missä se on Heikin akka — se Anni?" kysyi terhakka Takkulan töllin muija… "Ei sen vertaa, että tulisi edes vieraita tervehtimään."
"Kamarissa se on lapsensa kanssa", vastasi Henna.
"Vai kamarissa… Vai kamarissa vain kampaillaan ja peilaillaan ja katsellaan kuvia, kun pitäisi olla miehensä apuna ja tukena myötä- ja vastoinkäymisessä. En ollut kamarissa minä, kun minun mieheni sairasti. Tuolilla istuin sänkynsä vieressä, minkä muilta töiltäni joudin, siihen syöttelin, juottelin ja peittelin kuin kapalolasta ja kättä ja otsaa sivelin. Ja siihenpäs parani Taavetti Jumalan ja hyvän hoidon avulla… Ee-ei!… en ollut kamarissa minä, kun minun mieheni sairasti."
"Eihän siellä Takkulassa minun tietääkseni kamaria olekaan", pisti
Kivimäen Janne.
"Vai ei — vai ei olekaan… Onkos siellä Kivimäen hovissa sitten salit ja kamarit ja vörmaakit?… Ja vaikka olisi ollutkin…"
"Enhän ole sanonutkaan, että on. Mutta sen sanon, että ei sairas siitä parane, vaikka ämmä sängyn vierellä istuu. Pitää olla lääkkeitä. Ei ole tainnut Heikillä olla lääkkeitä?"
"Kävinhän minä tohtorissa markkinamatkallani jo silloin, kun rupesin tuossa rinnassani kipua tuntemaan", urahti Heikki sängystään.
"No — hyvinkös auttoi?" kysyi Takkulan muija, ivan ja vahingonilon sekaisella äänellä.
"Ei auttanut — kun ei ollut kapitaalia."
"Kapitalia?… Herra Jumala!… Siinä se taas nähdään, mitä ne tohtorit tietävät… Vai kapitalia?… Jokainen polvenkorkuinen kakarakin täällä Korvenkylässä tietää, ettei Heikissä kapia ole — niinkuin senkin, ettei kapia talilla paranneta. Paras lääke kapiin on pikiöljy ja terva, sanon minä."