"On se nähty sekin, ettei auta aina rahakaan", väitti Kivimäen Janne. "Mitenkäs kävi Paksulan isännälle?… Kyllä kulki mies suomet ja saaret tohtorista tohtoriin, vaan siihenpäs oikaisi säärensä rohtopullojensa ääreen.
"On se mahtavallakin mahtavampansa. Eihän näet kuoleman suuta voi tukkia rahallakaan — kaikki se nielee.
"Ei sitä kyllä voi tukkia kuoleman suuta. Vaan olisi ymmärtänyt Paksulan isäntäkin — hänhän kuoli turvotustautiin — olisi ymmärtänyt keittää lääkettä katajanmarjoista, niin kyllä olisi laskenut liika pöhötys. Katajanmarjoilla kait minä itseni paransin, kun kerran tuo vatsani kohettui niin, että nahka oli tiukalla kuin lestillä ja kiilsi kuin läkkikannun pohja."
Kivimäen Jannen suu vetäytyi omituiseen naurun vireeseen, joka sai
Maijan loukkaantuneena tiuskasemaan:
"Pahustakos siinä virnistelet!… Mitä virnottamista siinä on?"
"Eipä virnottamista, ei", myönteli Janne. Mutta kun hän yritti selittää, mikä Maijan jutussa niin makeasti hänen sydäntään kutkutti, keskeyttivät naiset hänet jyrkästi:
"Ole sinä vaiti — koiranleuka!"
"Saattavatpa olla katajanmarjat hyviä turvotustaudissa, mutta Heikille, jossa on rintatauti, on suokanervista keitetty rohto parasta", neuvoi Hösäläinen. "Sitä kun hyvin kuumana juo, niin pahan pitää olla tauti panema, ellei lähde."
"Ei sovi ylenkatsoa Hösäläistä enempää kuin suokanerviakaan — Jumalan ovat luomia molemmat", sanoi vaari Israel, Halla-ahon huonemies, jolla oli jo kahdeksankymmenen talven lumet hartioillaan. "En kuitenkaan kehottaisi seuraamaan Hösäläisen neuvoa, sillä minä olen tässä pienessä ijässäni tullut kokeneeksi, että suokanervat eivät kelpaa muuhun kuin rokkotautiin. Parhaat lääkkeet rintatautiselle ovat siankärsäheinät, raidankeuhkot ja vanhoista aidaksista otetut naavat ja käävät."
"Ei ole tällä Kivimäen Jannella tainnut olla koettelemuksia omassa kohdassaan, siksi se äsken löi leikiksi muittenkin kivut", sanoi Hyötylän Ismael. "Vaan olisit ollut siinä leikissä kuin minä, niin toinen olisi ääni kellossasi."