"Mitäs tautia se Ismael sairasti?"
"Mitähän lie ollut — vei koko ruumistani kuin tulessa. Kuolevaksi jo katsoivat, ja yksi neuvoi yhtä, toinen toista. Ellei yksi auta, ehkä toinen tehoaa, ajattelin minä, ja kun sattui olemaan kesänaika, keräilin kaikkia kukkia ja yrttejä ja muuta neuvottua ja neuvomatonta — katajanmarjoja, suokanervia, siankärsäheiniä, tulikukkia, kallioyrtin juurta, raidankeuhkoja, aidaksennaavoja, kuusenkoskusia, pirunpihkaa ynnä muuta, mitä ryssän laukussa lääkkeeksi kelpaavaa oli — panin ne pataan ja keitin lääkkeen. Lyhyen ymmärrykseni mukaan tipautin joukkoon vahvikkeeksi vähän tervaa ja lirautin viinaa pullostani. Kun sen rohtoni sitten illalla saunan lauteilla kuumassa löylyssä nautin — piru, kun yökäytti vieläkin — löi niin vaihloksi, että olin miesmahdilla kannettava sänkyyni ja siihen peiteltävä. Hiki virtasi, että luulin vedeksi sulavani. Mutta aamulla olin terve kuin pukki — enkä ole sen koposen koommin sairasta päivää nähnyt."
"Mitenhän lie", epäili Iisakkilan Matti, kulmakunnan ahkeraan käytetty suoneniskijä. "Heikistä pitäisi iskeä suonta, pitäisi laskea pois paha veri, että pääsisi kasvamaan uusi, terve veri sijaan."
"Saman tekevä, vaikka isket haavan lastusta. Eihän tuossa mies-parassa ole verta näköjään muualla kuin mitähän lie pisara kielen käressä", arveli Hallapuron emäntä, jolla oli suuret, haaveelliset silmät. "Heikkiä kuihduttaa liika, pitäisi käydä unilla."
"Liika, liika!" äsähti Kuppari-Kaisa. "Ellei sauna ja sarvet auta, niin ei sitten unet ei muut."
"Mistäpä ne nyt tähän enää kukat ja yrtit otti, kun ei ole tullut niitä aikanaan varatuksi. Ja kukapa niitä osannee tässä rohtoja keittääkään — ei ole minussa osaajaa. Ja liekö Heikille apua teidän rohdoistanne, kun ei ollut oikean tohtorinkaan", tuumi Henna surumielisesti.
Mutta yleinen mielipide asettui jyrkästi tällaista epäuskoa vastaan. Hennan ei pitäisi puhua syntiä. Jumala on luonut kukat ja yrtit ja pannut niihin parantavan voiman, ja ellei Henna ole ymmärtänyt niitä aikanaan koota, niin on ollut toisia ymmärtäväisempiä, jotka ovat varanneet.
Ja niin päätettiin lopuksi, että rohtoniekat keittävät kotonaan Heikille lääkettä, kukin suosimistaan yrteistä. Iisakkilan Matti, jolla oli aina suonirauta likaiseen rääsyyn käärittynä liivin taskussa, olisi valmis iskemään suonta vaikka paikalla, ellei olisi Herran sapatti. Hallapuron haavesilmäinen emäntä lupasi käydä unilla ja otti mukaansa Heikin sukan, pistääkseen sen salaa unennäkijän pieluksen alle yöksi. Kuppari-Kaisa lupasi lämmittää saunan aamulla ani varhain ja jo huomissa päivänä imeä sarvensa sairaan pintaan.
Illan hämärtämään ruvetessa läksivät vieraat kotiansa, ja Töyrylän tuvassa vallitsi taas mieltä raskauttava hiljaisuus, kuten aina sairashuoneessa.