— Entä jos?… Jumaliste!… Ei, ei!…
Hän kauhistui sitä ajatusta ja harasi vastaan, mutta toiselta puolen se kiehtoi ja veti puoleensa vastustamattomalla voimalla. Hän nousi vuoteeltaan ja sänkynsä laidasta kiinni pidellen horjutteli vyönsä luo ja veti puukon tupesta ulos.
Päästyään jälleen peiton alle hän ojensi puukkoa pitävän kätensä ylös. Rohdinpaidan avosuinen hiha valahti alas olkapäälle, ja koko käsivarsi esiintyi kaameassa alastomuudessaan. Ohkaisten luitten ja pingoittuneiden jänteiden päällä oli vain kellahtava nahka, josta suonet pistivät räikeästi esiin kuin siniseksi värjätty verkko. Sormiluut puristivat puukon päätä, jonka pitkä terä käden kera vavahteli, välkähteli.
— Kyllä… kyllä… siinä kädessä… vielä sen verran… voimaa on… kuin tarvitaan.
Anni ilmestyi kamarin ovelle.
"Puhuitko sinä? Puuttuuko jotakin?"
Heikki ei aluksi vastannut mitään. Peittonsa alla hän painoi puukon terän olkipatjan läpi, niin että kärki kävi kiinni sängyn pohjalautaan.
"Tulehan tänne likemmä", hän sanoi niin ystävällisesti kuin voi.
"Mitä varten?"
"Olisi sana sanottavana."