Heikki ei jaksanut herätä täysin valveille. Puolitajuisena hän kuuli tuvasta yskähdyksiä, hiljaisia, varovaisia, sitten yhä kovempia.
"Onko se… voi-voi… onko se — kuka?" kuuli Heikki äitinsä hätääntyneitä, katkonaisia ääniä.
"No-no, no-no", rauhoitti mies. "Henna nukkuu, makaa pois vain."
"Sus siunatkoon! sus kolmasti!… Oikein säikähdin. Onko nyt jo — päivä? En kuolemakseni ole ennen näin myöhään… Vai iltaako tämä on vasta?"
"Ehehe, ehehe, ilta-iltapuoltapa taitaa olla, iltapuolta vasta…
Poikkesin katsomaan."
"Kyliltäkö sitä ollaan kulkemassa vai kotoako varsin?"
"Kotoapa varsin."
"Ihanko sitä on työnnytty yön selkään jantussa jaloin?"
"Ihanpa läksin jantuksiinsa."
"En ole kerinnyt — Israel istuu, painaa puuta — kerinnyt kuulumisiakaan kysellä… Vai ihan nimen niettuun on lähdetty… Kuuluuko sitä mitä kiireelle kerrottavaa?"