"Eikö nuo lie kahden kauppoja nämä… Olisi minulla täällä pöydällä vähän" — Heikki kuuli askeleita ja paperin rapinaa — "olisi tällainen. Tuon kun Henna sitaisee päähänsä, niin ei tarvitse hävetä, vaikka astuisi itsensä rovastin eteen."
"Minulleko se tämän?"
"Jos tuo kelvannee."
"Oikeinko se on sen minua varten ostanut?"
"Annastiina-vainajaa vartenhan se on alunperin niinkuin ostettu, vaan sillä on nyt Annastiinalla toiset päähineet ja toiset antajat."
"Toisetpa toki tavallaan."
"Ajattelin, että jos tuo ehkä kihloiksi kelvannee."
"No sei… vai kelvannee? Hetulaniekka tällainen — liiankin korea vanhalle. Lieneehän tuota lupa päähänsä koettaa?"
"Henna koettaa pois vain."
"On se toki markkoja maksanut?"